Aleksin Blogi

  • Kokeilussa: ZyXEL PLA5456 Powerline-adapteri

    TLDR: Omassa asunnossani tuote oli liian hidas ja se tuli palautettua takaisin kauppaan.

    Taustaa käyttötarpeista

    Kotonani on vähitellen tullut tarvetta saada nopeampi verkkoyhteys matalammalla latenssilla makuuhuoneeseen nykyisen langattoman verkon sijaan.

    Käytännössä syynä tällaiselle tarpeelle on ainoastaan nörttäämisen ilot ja oman osaamisen kehittämiseen liittyvät syyt, eli tarkoituksenani on perehtyä paremmin jo nyt käytössä oleviin audion ja videon siirtämiseen liittyviin tekniikoihin verkon yli jotka tulevaisuudessa tulevat olemaan merkittävästi suuremmassakin roolissa.

    Testauksia tietenkin pystyn tekemään kotona metrin tai parin päähän jo yhdessäkin huoneessa, mutta haluan kuitenkin saada todellisen elämän kokeiluita tehtyä jotta pystyn arvioimaan miten nykyiset tekniikat toimivat erilaisten siirtotapojen välityksellä.

    Sähköverkon yli kulkevan verkon osalta odotukset tietenkään eivät olleet kovin korkeat latenssien ja siirtonopeuksien osalta, mutta luettuani netistä on näillä ihmiset kuitenkin saaneet sen verran hyviä tuloksia että tuote vaikutti kokeilemisen arvoiselta kaapeleiden vetelemisen sijaan.

    Käyttöönotto ja testaus

    Käyttöönotto pulikoissa oli erittäin yksinkertaista. Toinen vekotin tökätään seinään ja RJ45-liitin tungetaan switchiin tai nettiboksiin ja toinen vastaavanlainen pulikka sijoitetaan toiseen paikkaan ja sieltä sitten RJ45-kaapeli haluamaansa laitteeseen, omassa tapauksessa testien ajan MacBook Prohon.

    Ensin käytin laitteet saman huoneen pistorasioissa ja otin käyttöön suojauksen. Suojaus otetaan käyttöön painamalla fyysistä painiketta ensin toisesta pulikasta ja vähän ajan sisällä myös toisesta jonka jälkeen laitteet tunnistuvat. Suojauksella on merkitystä, sillä asun kerrostalossa enkä halua lähtökohtaisesti koko naapurustolle avata mahdollista pääsyä sisäverkkooni mikäli samanlaisia laitteita olisi muillakin käytössä ja suojaus olisi poissa päältä.

    Testejä toimivuudesta tein kahdella tavalla. Ensimmäinen testi oli ajaa nopeus.dna.fi sivuston kautta netin nopeustesti. Tämä tietenkään ei kerro suoraan sisäverkon toimivuudesta ja nopeudesta koska tähän vaikuttaa oman ulosmenevän Internetin nopeus, matkalle osuvien palvelinten nopeudet ja muut sellaiset, mutta siitä saa kuitenkin perspektiivin paljonko nopeus hidastuu verrattaen siihen mitä nopeus on ilman tätä pulikkaa välissä.

    Toinen testi oli kopioida sisäverkossa olevalta verkkolevyltä isokokoinen videotiedosto koneelle joka oli kiinni pulikan toisessa päässä.

    Testituloksia

    Jotta alla esitetyistä lukemista saa jotain perspektiiviä on hyvä mainita että kotini netin nopeus on 400 Mbit sisään. Ulospäin menevää nopeutta en muista, mutta nopeustestien perusteella on aina pysytty alle 30 Mbit lukemissa. Käyttämäni switchit on Ubiquitin gigabittisiä samoin kuin Ubiquitin Secure Gateway ja kaapeloinnit on Cat6-tasoa eli näistä ei tule hitautta joka näissä testeissä vaikuttaisi.

    Sama huone, vastakkainen seinä.

    Ensimmäisenä pistorasiana käytin samassa huoneessa olevaa seinää mikä oli vastapäätä sitä seinää missä toinen pulikka oli kiinni. Tämä antoi suhteellisen hyvät lukemat, vaikkakin vauhti hidastui tavallisesta n. 380 Mbit/s sisääntulevasta vauhdista merkittävästi. Upload-kaista ei aiheuttanut hidastumista eikä pingistäkään kovin pahaa mieltä saanut.

    Keittiössä mentiin hitaasti.

    Seuraavana kokeilu tapahtui keittiössä heti oven vieressä keittiökaapin alla olevasta pistorasiasta. Siellä vauhti tipahti jo omassa käytössäni käyttökelvottomalle tasolle. Tämän lisäksi sisäverkossa olevalta NASilta kopiointi scp:llä tökki ja monien sekuntien ajan oltiin täysin pysähdyksissä, joten keittiössä tämän käytöstä ei tullut mitään.

    Makuuhuoneessa oven luona

    Makuuhuoneessa koetin kahta eri pistorasiaa. En muista kumpaa koetin ensin eikä sillä ole väliäkään, mutta oven luona olevasta pistorasiasta vauhdissa mentiin sämpylätasoa, ainoastaan 34.2 Mbps. Käytännössä siis omaan käyttööni riittämätöntä vauhtia, mutta tietenkin perus nettisurffaukseen täysin riittävää tasoa monelle.

    Makuuhuoneessa jatkoroikassa peränurkassa

    Neljäs pistorasia missä testasin oli jatkoroikassa makuuhuoneen nurkassa. Siellä ei sen suuremmin ollut sijaa hurraa-huudoille ja vauhdin osalta tuntui samalta kuin Ladalla moottoritien ohituskaistalla.

    Kaikissa kokeilluissa paikoissa sisäverkossa kopiointi ei mennyt sen nopeampaa vauhtia joten hitaus ei johtunut oman nettiyhteyden hitaudesta vaan ainoastan tämän pulikan heikosta toimivuudesta omassa kerrostalohuoneistossani.

    Omaan käyttööni sopimaton, mutta monelle luultavasti sopiva

    Testailuiden loppupäätelmäksi jäi laitteen sopimattomuus omiin käyttötarpeisiini. Ubiquitin laitteilla luodulla mesh-verkolla saan nopeampia lukemia tai vähintäänkin samansuuntaisia, joten lisäarvo omaan käyttööni on olematon. Nopeus oli aivan liian hidas jotta olisin voinut käyttää sitä mihinkään järkevään, joten tuote tuli valitettavasti palautettua takaisin kauppaan.

    Vaikka omaan asuntooni ja käyttötarpeisiini tämä ei soveltunut, on tämä kuitenkin tuote joka on kokeilemisen arvoinen mikäli käyttövaatimukset ovat erilaiset. Esimerkiksi jos kodin netin nopeus on 10 Mbit eikä sisäverkon nopeudella ole merkitystä voi tämä pulikka toimia monelle käyttäjälle tarpeeksi hyvin.

    Lisäksi on hyvä muistaa että eri asunnoissa on erilaiset sähkövedot ja niiden suojaukset ja eri pistorasiat voivat olla eri sulakkeiden takana jotka vaikuttavat näiden toimivuuteen, joten huono toimivuus itselläni ei tarkoita että tämä ei toimisi jollakulla muulla merkittävästi paremmin.

    Harmillisesti allekirjoittaneelle hitaat nopeustulokset käytännössä tarkoittaa kaapeleiden fyysistä vetelemistä pitkin poikin asuntoa.

  • Peliarvostelu: Assassin’s Creed (Xbox 360/Xbox One)

    Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu

    Vanha klassikko uusintakierroksella

    Lähes kuusi vuotta on kulunut siitä kun ensimmäisen kerran tahkosin tämän Assassin’s Creed -pelisarjan ensimmäisen osan läpi. Tuolloin läpipeluu tapahtui Xbox 360 -pelikonsolilla ja tällä uusintakierroksellakin konsolin kautta pelasin sen lävitse. Tällä kertaa pelaaminen tapahtui kuitenkin Xbox Onen kautta käyttäen konsolin taaksepäin yhteensopivuusmoodia, eli Xbox One emuloi Xbox 360:tta jonka kautta sitten vanha klassikko pääsi uudelleen pelattavaksi.

    Assassin’s Creed on julkaistu vuonna marraskuussa 2007. Sen on kehittänyt Ubisoft Montreal ja julkaissut Ubisoft. Peli on saatavana Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä PC:lle.

    Koska edellisestä läpipeluusta oli kulunut jo monta vuotta oli mielenkiintoista nähdä uusin silmin kuinka hyvin aikaisemmat muistikuvani pelistä sopivat enää nykysilmin katsoen. Aikaisemmasta läpipeluusta muistiini oli jäänyt peli joka tarjoaa kiehtovan tarinan joka tempaisee mukaansa, mutta jonka tekninen toteutus kuitenkin jätti toivomisen varaa etenkin paikoitellen epäselvästi pyörivän kameran ja saman toistamisen osalta.

    Salaliittoja kaikkialla

    Kun järkipuhe ei auta, on aika tarttua kättä pidempään

    Assassin’s Creedissä pelataan kahta erillistä aikajanaa. Historiassa vuodessa 1191 päähahmona on assasiini Altaïr Ibn-La’Ahad ja vuodessa 2012 pelaajan ohjaamana on Desmond Miles.

    Abstergo-niminen yhtiö on kehittänyt Animus nimellä tunnetun laitteen jonka avulla siihen menevä henkilö voi päästä esi-isiensä muistoihin. Koska Desmond on kaukaista sukua Altaïrille, kaappaa Abstergo Desmondin ja laittaa hänet auttamaan Edenin omenan etsinnässä josta hänen esi-isällään on ollut jonkinlaista tietoa. Edenin omena on Assassin’s Creedissä myyttinen artifakti jonka avulla sen käyttäjä saa yliluonnolliset voimat.

    Assassiinien killan johtaja Al Mualim antaa Altaïrin tehtäväksi tappaa yhdeksän ristiretkissä toimivaa merkittävää henkilöä. Tapon seurattua toistaan Altaïr saa vähitellen kuitenkin havaita että kaikki mitä hänelle kerrotaan Al Mualimin toimesta ei ole kuitenkaan kaikki mitä hänen pitäisi lopulta tietää.

    Historiassa assasiinien lisäksi on ollut myös temppeliritareita joiden kanssa välejä on selvitelty verta vuodattamalla. Desmond saa huomata että temppeliritareiden ja assasiinien välinen taistelu ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään ja nykyisyydessäkin molemmat järjestöt ovat toiminnassa ja käyvät taisteluita keskenään, joten yleisesti salaliittoteorioista kiinnostuneille peli tarjoaa varsin mielenkiintoista tarinaa.

    Kontrolleista huolimatta hyvä peli

    Mystisiä näkyjä

    Paikoitellen huonosti toimiva kamera aiheutti aikoinaan harmaita hiuksia ja turhaantumisen tunteita, mutta uudelleen pelattuna samanlaista tunnetta ei tullut juuri koskaan. Mene tiedä onko pelaamistapani muuttunut erilaiseksi vuosien saatossa vai kärsivällisyyteni vain kasvanut, mutta onneksi muistikuva oli nykyistä todellisuutta vastaavaa huonompi jolloin uusi pelikierros tarjosi paremman kokemuksen eikä muistikuvat rasittavasta kamerasta enää ole ehkä jatkossa ensimmäisenä mielessä kun tätä peliä mietin.

    Kontrollit sitä vastoin aiheutti vieläkin paikoitellen tuskastumisen tunteita, mutta suurimmaksi osaksi nekään ei koetellut kärsivällisyyttäni suhteettoman paljoa. Rasittavin piirre kontrolleissa oli se, että juostessa saattaa helposti törmätä seinään ja lähteä tahattomasti kiipeämään sitä pitkin vaikka tarkoituksena on ollut juosta sen vierestä.

    Nihkeistä kontrolleista ja ohjattavuudestaan huolimatta pelikokemus jäi onneksi plussan puolelle.

    Loppupäätelmät

    Väkeä odottamassa ilmaista muoviämpäriä

    Assassin’s Creed on hyvä peli. Se oli hyvä kun ensimmäisen kerran sen pelasin, mutta uudelleen pelattuna se tuntui jopa paljon paremmalta.

    Aikaisemmalla kerralla kontrollit ja kamera aiheutti turhaantumista, uudelleen pelattuna samanlaisia tunnetiloja ei juuri päässyt syntymään. Syynä voi olla se, että tiesin mitä odottaa ja osasin pelata sen mukaisesti sen rasittavat piireet huomioonottaen tai sitten vain vanhemmiten kärsivällisyyteni on kasvanut. Oli miten tahansa, pääasia on että kokemus pelissä jäi aikaisempaa positiivisemmaksi.

    Tarina oli hyvä ja siinä oli yhä sitä imua mitä vuosia sitten. Tehtävät ja sivutehtävät sitä vastoin ovat pelilliseltä anniltaan suhteellisen tasapaksuja ja samaa toistavia, mutta hyvän tarinan ansiosta tätä puutetta pystyin katsomaan läpi sormien. Eivät päätehtävät niin huonoja olleet, vaikkakaan ei niitä kokonaisuutena voi erityisen hyvänäkään pitää.

    Kokonaisuutena tämä oli miellyttävä peli ja mielenkiintoinen nostalgiatrippi menneisyyteen muistelemaan mistä oma suosikkipelisarjani on saanut alkunsa.

    Arvosana: 8/10

  • Leffalauantai: Deuce Bigalow: European Gigolo (Deuce Bigalow – Koko euroopan gigolo)

    Deuce Bigalowin roolissa nähdään Rob Schneider

    Deuce Bigalow: European Gigolo (IMDB) on amerikkalainen vuonna 2005 julkaistu komedia. Ohjauksesta on vastannut Mike Bigelow ja pääosarooleissa nähdään Rob Schneider, Eddie Griffin, Jeroen Krabbé sekä Hanna Verboom.

    Tarinassa kerrotaan Deuce Bigalowista (Rob Schneider) joka lähtee Amsterdamiin miesprostituioitujen sutenöörinä toimivan ystävänsä T. J. Hicksin (Eddie Griffin) luokse. Eräänä iltana Deuce löytää kadulta sammuneeksi luullensa tunnetun miesprostituoidun jota T. J. Hicks on koettanut saada palkkalistoilleen. Deuce kuljettaa tuon prostituoidun selviämään T. J.:n veneelle, mutta siellä selviää että prostituoitu ei olekaan sammunut vaan hänet on tapettu kuten aikaisemmin moni muukin gigolo.

    T. J. päättää hankkiutua ruumista eroon huomaamattomasti mutta huonolla menestyksellä. Pian hänen kuvansa komeilee lehtien kansissa ja hän on poliisien etsimä henkilö. Deuce päättää auttaa ystäväänsä ja lähtee selvittämään kuka todellisuudessa on tämän ja monen muun alueella tapetun gigolon todellinen tappaja.

    Eva (Hanna Verboom)

    En ole aikaisempaa vuonna 1999 julkaistua Deuce Bigalow: Male Gigolo elokuvaa nähnyt joten en pysty arvioimaan olisiko tästä jatko-osasta saanut enempää irti mikäli jonkinlaista kosketuspintaa olisi päähenkilöön ollut jo entuudestaan. Ainakin itsenäisenä elokuvana katsottuna tämä tuntui hieman keskinkertaista heikommalta komedialta joka yrittää olla hauska ja siinä on hupaisiakin piirteitä, mutta se ei silti onnistu missään vaiheessa naurattamaan. Myönnettäköön silti että teini-ikäisenä tämän filmatisoinnin huumori olisi vielä saattanut itseänikin naurattaa, joten on mahdollista että en vain enää kuulu sopivaan kohdeyleisöön.

    Elokuvan seksuaalissävytteinen huumori on onnistuttu toteuttamaan huonosti eikä se tunnu sopivan tunnelmaan oikein missään vaiheessa. Siinä missä American Piessä ja monessa muussa high school -maailmaan sijoittuvassa teinikomediassa seksuaalissävytteinen huumori yleensä toimii sillä ne sopivat ympäröivään viitekehykseensä luonnollisena osana tarinaa, ei samaa valitettavasti voi sanoa tämän elokuvan kohdalla. Sutenööri, Deuce sekä gigolot tuntuvat kaikki irtonaiselta ympäröivään miljööseen nähden eikä tämän tason huumori tunnu luonnolliselta osalta siinä ympäristössä mihin se on sijoitettu, joten lopulta jäljelle jää vain huumoria joka ei naurata sillä se ei sovi tunnelmaan.

    Lisäksi tarinaan päälle liimatun tuntuinen elämänfilosofia missä Deuce taistelun tiimellyksessä valistaa mitä nainen todellisuudessa haluaa sen sijaan mitä gigolot luulevat naisten haluavan tuntui täysin tarpeettomalta lisältä jättäen mielikuvan olisiko elokuvaan haluttu saada jotain syvällisempääkin opetusta sekaan siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta.

    Komedia joka ei naurata ei ole yleensä järin hyvä elokuva muutenkaan eikä tämäkään tee poikkeusta. Tavalliset elokuvalliset elementit olivat kyllä toimivaa tasoa eikä ohjaus, näyttely tai mikään muukaan sellainen jäänyt häiritsemään, mutta huonosti toteutettua huumoria ne eivät kuitenkaan pelasta. Kyllä tämän kerran katsoo, mutta ei tätä mitenkään kovin hyvänä pysty pitämään.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 47 886 annettuun ääneen”]4,7/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Lapland pilsner

    Tornion panimon Lapland Pilsner on gluteeniton 5,2 % vahvuinen pilsneri. EBU-arvo on 30 ja EBC 15. Lisää teknisiä tietoja löytyy Tornion Panimon omilta sivuilta (katso täältä). Olutta myydään ainakin tätä kirjottaessa hyvin varustelluissa ruokakaupoissa kuten Koivukylän K-Citymarketissa.

    Tölkki ulkoisesti on suhteellisen tasapaksun näköinen. Ajaa asiansa, mutta ei mitenkään erityisesti herätä huomiota suurella vetovoimalla.

    Aukaistessa ja tuoksua etsiessä huomaa nopeasti että mitenkään voimakastuoksuinen olut ei ole kyseessä ja tölkistä sitä hädin tuskin erotti. Tuoppiin kaadettuna tuoksu ei voimistu mutta sen aromi nousee esiin joka on miellyttävän makea ja veden kielelle nostattava.

    Vaahtoavuus on suhteellisen runsasta mutta ei kuitenkaan arvaamattomasti käyttäytyvää sorttia joten maltillinen kaataja ei joudu kovin kauaa kaatamisen kanssa aikaansa tappamaan. Vaahto on paksua ulkoisesti mutta koostumukseltaan silti haperoa ja nopeasti haihtuvaa.

    Väri on kaunis ja meripihkainen, vaikkakin kuvassa olut näyttää hieman vaaleammalta valaistuksesta johtuen.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasaisen pehmeä vailla liiallista korostamista mihinkään suuntaan. Lempeä ja yrttinen olemus antaa miellyttävän makunautinnon josta on helppoa pitää, vaikkakin varmasti osalle nauttijoista maku voi kääntyä aavistuksen liiallisen makeaan suuntaan. Omaan makuuni tämä toimi hyvin.

    Musiikkina tämän kanssa toimii tummavivahteinen goottitunnelmainen EDM, mm. Blutengel – Reich mir die Hand tai Terminal Choice – Keine Macht. Varoituksen sanana on hyvä mainita herkemmille katsojille että mikäli veren näkeminen aiheuttaa pahoinvointia, Blutengelin vampyyriteemainen video sisältää siinä määrin lopussa verellä läträämistä että sitä ei välttämättä voi jokaiselle varauksetta suositella.

  • Kirja: Ellen G. White – Tie Kristuksen luo

    Tie Kristuksen luo on amerikkalaisen hengellisen kirjailijan Ellen Gould Whiten teos joka on ensimmäisen kerran julkaistu Wikipedian mukaan vuonna 1892 nimellä Steps to Christ (lue täältä). Tämä suomenkielinen painos on julkaistu vuonna 2010. Sivuja on 128 joten mitenkään erityisen paksusta niteestä ei ole kyse.

    Vaikka kirja tunnetaan yleisesti Ellen Whiten kirjoituksena, on aiheen ympärillä kuitenkin ollut vuosien saatossa ilmeisesti eriäviä näkemyksiäkin. Teoksen kirjoittajaksi on väitetty myös Whiten palveluksessa ollutta Fannie Boltonia ja että White ei itse olisi kirjaa omin käsin kirjoittanut. Tähän en itse ota kantaa onko asia näin vaiko ei – eikä sillä tämän teoksen sisällön kanssa itselleni ole merkitystä, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta yhtä kaikki. Mikäli tämä aihe kiinnostaa löytää siitä lisätietoa eri näkökulmista esim. täältä tai täältä.

    Kuten nimestä pystyy helposti päättelemään on tämä hengellisen kirjallisuuden kategoriaan kuuluva teos. Kirja on jaettu 13 lukuun ja niiden aihepiirit käsittelevät erilaisia hengelliseen elämään kuuluvia vaiheita tai osa-alueita. Esimerkiksi lukujen aiheina ovat “Ihminen tarvitsee Jumalaa”, “Syntien tunnustaminen”, “Arkipäivän usko” ja “Jumalan lapsen ilo” joten kirjassa käsitellyt hengelliset asiat ovat suoraviivaisen tunnustuksellisia ja pragmaattisen teologisia eikä niinkään teologisien abstraktien käsitteiden ja Jumalan mysteerin filosofisiin aspekteihin pureutuvia.

    Suoran ja tunnustuksellisen tyylinsä vuoksi Whiten tekstien kohdeyleisöksi luultavammin hakeutuu helpommin ne jotka jo uskovat tai jotka haluavat uskoa ja etsivät Jumalaa, kuin ne joita ei kristillinen usko kiinnosta lainkaan.

    Pääsääntöisesti kirja oli sisällöltään hyvä ja sen suoraviivainen tunnustuksellisuus toimii hyvänä muistutuksena siitä kaikesta hyvästä mitä Jumala lapsilleen antaa, niin parannuksen armosta kuin myös elämässä koettavista siunauksista muutoinkin.

    Oma teologinen näkemykseni kuitenkin poikkesi suhteellisen selkeästi Whiten kannasta (tai ainakin omasta tulkinnastani Whiten kannasta) kirjan viimeisessä luvussa Jumalan lapsen ilo. Siinä missä Whiten tekstistä syntyy mielikuva että epäilyksien ilmaisut ovat haitallisia ja vaikuttavat itsesi lisäksi muihin eikä niistä pitäisi sen vuoksi puhua olen tästä päinvastaista mieltä. Koen että on tärkeää pystyä keskustelemaan uskon veljien ja sisarusten kanssa myös epäuskonsa tunteista ja kokemuksista eikä vain pyrkiä välttelemään asiaa, sillä usko joka ei kestä koetusta onko se todellisuudessa uskoa lainkaan?

    Myönnettäköön että voin yhtyä Whiten näkemykseen tässä aiheessa sen suhteen että pidän tärkeänä myös käyttää tervettä harkintaa ja arviointikykyä valikoidessa aikaa, hetkeä ja keskustelukumppaneita keiden kanssa asiasta puhuu – aivan kuten jokaisessa muissakin oman henkilökohtaisen elämän murheiden tai huolien ilmaisuissa. On turhaa ja hedelmätöntä ammentaa omia sen hetken epäilyksiään kaikkien ympäröivien ihmisten taakaksi, sillä eivät kaikki kykene niitä käsittämään eikä niiden käsittelystä hyödy kertoja sen enempää kuin vastaanottajakaan. Tästä näkökulmasta voin ymmärtää Whiten tekstiä, mutta tapa miten se tuotiin esiin tai ainakin miten sen itse kirjan sivuilta tulkitsin antaa mielestäni huonon toimintamallin uskon elämän haasteiden käsittelyyn.

    Yksittäisiä kohtia kirjassa oli myös joissa otettiin taiteellisia vapauksia kerrottaessa Jeesuksesta, esim. sivulla 121 virkkeessä “Hänen kasvoillaan ei ollut tuskaantunutta eikä tyytymätöntä ilmettä, vaan ne olivat aina tyynet ja rauhalliset.”. Raamatussa ei oman muistini mukaan ainakaan moista kerrota ja esimerkiksi Joh. 2:14-17 kerrotaan kuinka Jeesus kaatoi temppelissä pöydät kumoon ja vitsan kanssa ajoi väen pihalle. Voihan toki olla että hän tuolloin kiivastuneenakin oli tyyni ja rauhallinen, mutta voi hyvin olla että ei ollut. Yhtä kaikki kumpikin tulkinta menee jo yli sen mitä kirjoitettu on, joten on parempi pysytellä siinä mistä Raamattu kertoo ja jättää tämänkaltaiset tulkinnat puoleen jos toiseen tekemättä.

    Kokonaisuutena Tie Kristuksen luo on suoraviivaisessa tunnustuksellisuudessaan hyvä teos lukea josta saattaa saada jotain muistutusta omaan uskon elämäänsä. Pieniä taiteellisia vapauksia lukuunottamatta sen opetus tuntui tervehenkiseltä kristillisyydeltä eikä mikään noista taiteellisista vapauksista tuntunut myöskään suoranaisesti harhaoppiselta tai haitalliselta, enemmänkin vain liioitellun kaunistetulta kuvalta siitä mitä Raamatusta Jeesuksesta tiedämme.