• Ruokapaikat: Chico’s Tikkurila

    Alkupalana nachoja sekä olut

    Hyvä tovi on taas vierähtänyt edellisestä ravintolatestauksesta joten vihdoin sain aikaiseksi käydä testaamassa itselleni uutta paikkaa. Paikaksi valikoitui Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Chico’s. Olen käynyt saman ketjun ravintolassa Espoon Leppävaarassa (lue täältä) mutta Vantaan paikka oli tetsaamatta tai ainakin sillä tapaa testaamatta että olisin tänne paikasta mitään kirjoittanut.

    Tikkurilan Chico’s sijaitsee osoitteessa Tikkuraitti 13 eli aika lähellä Prismaa monen muun ruokapaikan seassa.

    Paikkaan sisälle mennessä neuvoi kassalla oleva henkilökunta että voin valita vapaasti haluamani paikan ja mennä istumaan. Menin istumaan ja pian jo pöytään tuotiin ruokalistaa. Tein tilaukseni ja pian jo olut tuotiin pöytään. Alkupaloiksi valitsemani nachot saapuivat myös ripeästi eikä nälkäisenä tai janoisena tarvinnut montaa minuuttia istuskella.

    Pääateria

    Pääateriaksi valitsin listalta Chico’s Bacon & Cheese -hampurilaisen sekä lisukkeeksi ranskalaiset perunat. Ateria valmistui nopeasti eikä kovin kauaa alkupalojen jälkeen kulunut kun pääsi jo varsinaisen aterian kimppuun.

    Ateria oli tuttu ja turvallinen ravintolahampurilainen ilman sen suurempia yllätyksiä. Hyvä ja maukas, omaan makuuni sopivan kypsyä (pyysin kypsänä ja sain sellaisen) ja tarpeeksi tuhti viedäkseen nälän pois. Ranskalaiset olivat myöskin tavallisen laadukasta ravintolaruokaa ilman mitään kommentoitavaa joten eipä tästä mitään negatiivista löydä sanottavaa.

    Paikan palvelu toimi moitteetta, henkilökunta oli ystävällistä, ympäristö ja sisustus oli tunnelmallista ja viihtyisää joten kaikin puolin Chico’s vaikutti paikalta jossa voin helposti kuvitella käyväni vielä toisenkin kerran.

    Aterialle tuli alkupaloineen, oluineen ja pääruokineen hintaa 31,40 eur joten edullisimman pään ruokapaikka ei ole kyseessä. Aterian kokemuksen kokonaisuuden huomioon ottaen hinta on kuitenkin varsin maltillinen ja järkevästi mitoitettu laatuun nähden.

  • Keikka: Carach Angren @ On The Rocks, 2019-07-17

    Carach Angren

    Viime viikon keskiviikkona oli Helsingissä On The Rocksissa keikka jossa oli lämppärinä soittamassa kotimainen melodista death metallia (tai tuttavallisemmin melodödöä) veivaava Wolfheart sekä pääesiintyjänä hollantilainen sinfonista black metallia soittava Carach Angren.

    Lisäksi ennen Wolfheartia olisi ollut soittamassa Nevalra sekä Thy Antichrist joista kumpaakaan en mennyt katsomaan vaan nukuin kotona mieluummin päiväunia että jaksoin lähteä keikalle. Muutenkaan en ole innostunut antikristillisistä bändeistä jota Thy Antichrist käsittääkseni on (voin olla kyllä pahasti väärässäkin joten tulkintavastuu lukijalla).

    Kumpaakaan katsomaani bändiä en ole varsinaisesti kuunnellut, kuullut toki olen jonkin verran kumpaakin joista Wolfheartia enemmän. Carach Angrenilta tiesin vain muutaman biisin edes suunilleen. Vaikka bändi on sinfonista black metallia on heidän lyriikalliset teemansa kauhutarinoissa eikä lajityypille ominaisesti antikristillisyydessä ja onpa bändi myös selvästi ilmaissut haastattelussa että he eivät ole antikristillinen tai saatanallinen/satanistinen bändi eivätkä ole koskaan sellaisia olleet.

    Ajatuksena itselläni kuitenkin keikan osalta oli ensisijaisesti mennä valokuvailemaan jotta pääsen koettamaan kuinka kameralla onnistuu erilaisissa valaistuksissa järjestettävien keikkojen kuvaaminen ja koska itselläni oli työpaikalta saamani kulttuuriedut kokonaan käyttämättä. Parempi siis on käyttää niitä jotta eivät jää ainakaan täysin käyttämättömiksi.

    Laitetaan tähän muutamat kuvat Carach Angrenin keikasta ja ensi viikon tiistain postauksessa sitten muutamat kuvat Wolfheartin keikasta jotta postauksesta ei tule liian pitkä. Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2 kameralla käyttäen 18-55 F/2.8-4.0 objektiivia.

  • Valokuvailua Fujifilm X-T2:lla

    Näkymää Koivukylästä Vantaalta

    Jokunen aika takaperin hankin Fujifilm X-T2 -järjestelmäkameran joten laitan muutaman kyseisellä kameralla ottamani kuvan tähän blogiin nähtäville.

    Myöhemmin kirjoitan tästä kamerasta ja sen ostamisen syistä, muiden kameroideni kohtalosta, ensituntumista ja muista vastaavista pidemmänkin postauksen, mutta tässä postauksessa laitan esille muutaman yksittäisen satunnaisen valokuvan jonka olen kyseisellä kameralla ottanut.

    Kaikki kuvat on otettu käyttäen Fujinon XF 18-55 F2.8-4 R LM OIS -objektiivia jota yleisesti myydään tämän kameran kittiputkena.

    Joitain kukkia joita en tunnista
    Lisää kukkia jotka ei sano itselleni mitään
    Ruohonjuuritasollakin on toisinaan hyvä käydä katsomassa näkymiä
    Jokin metallinen hökötys Koivukylässä
    Tuoreita tomaatteja
    Blogiin olutarvostelun kirjoittamista
    Sisters of Mercyn vinyyli

  • Leffalauantai: Léon

    Leon (Jean Reno)

    Léon (IMDB) on toiminnallinen rikosdraama vuodelta 1994. Sen on ohjannut mm. The Fifth Elementistä tuttu ohjaaja Luc Besson. Pääosaroolituksissa nähdään Jean Reno, Natalie Portman sekä Gary Oldman.

    Elokuvan tarinassa n. 12-vuotias tyttö Mathilda (Natalie Portman) asuu samassa talossa palkkatappaja Leonin (Jean Reno) kanssa. Mathilda lähtee eräänä päivänä kaupalle ostamaan naapurilleen Leonille maitoa ja takaisin tultua huomaa kuinka omassa kotonaan on ollut ammuskelu jonka seurauksena kaikki hänen perheenjäsenesä ovat kuolleet. Hän jatkaa suoraa päätä Leonin luo ja pääsee sinne kotonaan yhä olevia tappajia suojaan. Leon antaa Mathildan jäädä yöksi luokseen ja aikoo heittää hänet omilleen seuraavana päivänä, mutta lopulta hän ei kuitenkaan pysty tähän vaan antaa hänen jäädä kanssaan asumaan joksikin aikaa.

    Mathilda tutustuu Leoniin ja siinä samalla hänelle selviää myös miehen ammatti. Mathilda lupaa maksaa Leonille mikäli hän pistää tappajat kylmäksi, mutta tähän Leon ei kuitenkaan suostu. Vähitellen Mathilda saa oppia Leonilta kuinka palkkatappajat toimivat ja pääsee itsekin opettelemaan kiikarikiväärillä kohteen eliminoimista kauempaa ja ajan saatossa olemaan mukana keikoilla apulaisena.

    Mathilda (Natalie Portman)

    Vaikka Léon on päällisin puolin palkkatappajasta kertova tarina on sen merkittävästi mielenkiintoisempi ja syvempi olemus kuitenkin Mathildan ja Leonin välisessä suhteessa. Mathilda rakastuu Leoniin ja Leonkin häneen, mutta heidän rakkautensa ilmenemistavat ovat hyvin erilaisia, vaikkakin pohjimmiltaan kummankin rakkaudessa on kyse tarpeesta kokea että joku välittää.

    Mathildan kotiolot ovat olleet huonot ja hänen isänsä on ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Kun Leon kohtelee Mathildaa paremmin rakastuu tyttö ikäiselleen tavallisella tavalla häneen myös romanttisessa mielessä. Leon sitä vastoin vaikuttaisi rakastuvan Mathildaan siksi että tämä saa hänet tuntemaan jälleen elämisen iloa – että on jonkilaiset juuret elämässä ja voi kokea edes pienen hetken ajan olevansa tavallinen ihminen jonka elämällä on jollekin muullekin merkitys.

    Mielenkiintoisena aspektina on myös molempien hahmojen viattomuus. Siinä missä Leon on jo aikuinen mies ja palkkatappaja on hän kuitenkin hyväsydäminen ja kiltti, paikoitellen jopa hieman yksinkertaisenkin oloinen. Mathilda sitä vastoin esittää aikuismaisempaa ja kylmäverisempää kuin onkaan, hän kiroilee ja polttaa ja esittää kovista mutta tiukan paikan tullen hän on kuitekin suojaa ja suojelusta kaipaava lapsi joka koettaa kovemman kuoren taakse piilottaa omat heikkoutensa.

    Tony (Danny Aiello)

    Mielenkiintoisen tarinan lisäksi Leon on myös visuaaliselta tyyliltään keskivertoa merkittävästi mielenkiintoisempaa tasoa. Pidin erityisesti sen suhteellisen verkkaisesti etenevästä ohjaustyylistä ja siitä kuinka toisinaan näyttämättä jättämällä annettiin katsojan itse täydentää tapahtumat.

    Esimerkiksi vaikkapa kun henkilölle uhkaa käydä huonosti rakennettiin tilannetta ensin hitaasti kasvattaen ja kun jotain pahaa meinaa tapahtua kuvataankin kohteen sijaan jotakin muuta tilanteessa mukana olevaa henkilöä ja kerrotaan hänen ilmeidensä kautta että jotain ikävää tapahtui.

    Kokonaisuutena Léon on erinomainen teos. Sen tarina on mielenkiintoinen, tarinan syvempi ulottuvuus on merkittävästi mielenkiintoisempi ja sen visuaalinen tyyli on erinomainen. Tämä päätyikin myös suoraan Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 921 114 annettuun ääneen”]8,6/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Stallhagen Julbock

    Jouluista olutta keskellä kesää

    Ahvenamaalaisen Stallhagenin panimon Julbock on 4.7 % vahvuinen Dark Lager joka Olutoppaan sivulla on lueteltu Amber lager/Wiener -tyyliseksi. Muita tietoja en tästä oluesta löytänytkään edes valmistajan omilta kotisivuilta joten muita teknisempiä tietoja en tähän hätään osaa sanoa.

    Pullon aukaistua erottaa miellyttävän siirappimaisen mutta hiivaisen tuoksun josta syntyy ainakin allekirjoittaneelle etäinen mielikuva kotikaljasta. Tuoppiin kaataminen on helppo prosessi vähäisen vaahtoavuuden vuoksi ja pian jo tuopistakin pääsee havaitsemaan että tuoksu säilyy yhä nauttijan matkaseurana.

    Väri on ruskeaan päin kallistuvaa tummaa ja koostumukseltaan hyvinkin sameaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Siinä on aavistus pistävyyttä mutta kuitenkaan ei ikävällä tapaa. Helposti nautittava ote.

    Mausta löytää humalaista tuntua ja alkoholin maun erottaa selkeästi vaikka vahvuutta oluessa paljoa ei olekaan. Aavistuksen verran olisin kaivannut tuhdimpaa suutuntumaa, mutta tämmöisenäänkin helposti nautittava olut jota mieluummin kuitenkin nauttisi hyvän aterian kyytipoikana kuin itsenäisenä olutnautintona.

    Musiikiksi menee mm. Visions of Atlantis – Heroes of the Dawn tai Kalidia – Frozen Throne.