• Leffalauantai: Underworld (Varjojen valtakunta)

    Selene (Kate Beckinsale)
    Selene (Kate Beckinsale)

    Underworld (IMDB) joka suomeksi on käännetty muotoon Varjojen valtakunta on vuonna 2003 julkaistu toiminta/fantasia/sci-fi/vampyyrielokuva. Sen on ohjannut Len Wiseman ja sen pääosarooleissa nähdään Kate Beckinsale, Michael Sheen, Shane Brolly ja Bill Nighy.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan vuosisatoja jatkuneesta vampyyrien ja lycaneiden eli ihmissusien välisestä sodasta. Vampyyrit ovat lahdanneet ihmissusia merkittävät määrät ja tilanne näyttää heidän kannaltaan jo hyvälle ja ihmissusien määrä vähäiselle kunnes Selene (Kate Beckinsale) saa selville että ihmissudet eivät olekaan kadonneet niin pienilukuiseksi kuin aikaisemmin on luultu.

    Selene alkaa epäilemään että vampyyreiden joukossa seisovalla Kravenilla (Shane Brolly) on jotain sellaista tietoa asiasta mitä hän ei ole muille kertonut. Kraven on vampyyreiden joukossa tunnettu sankari joka on aikoinaan tappanut lycaneiden johtajan Lucianin (Michael Sheen) joten syytökset eivät ole vähäpätöisiä.

    Selene herättää epäilyksiensä vuoksi satoja vuosia unessa olleista vanhimmista vampyyreistä Viktorin (Bill Nighy) vaikka hänen ei olisi vielä ollut aika herätä seuraavaan sataan vuoteen. Viktorin herättäminen sotkee kuvioita niin ihmissutten kuin vampyyreidenkin joukoissa.

    Lucian  (Michael Sheen)
    Lucian ( Michael Sheen)

    Underworld on mielenkiintoinen yhdistelmä toimintaa, vampyyreitä sekä ihmissusia. Normaalisti en pidä toimintaelokuvia suosikkityylilajieni joukossa – etenkään vampyyrielokuvissa – mutta ilahduttavasti Underworld osoittaa Bladen lailla että vampyyrielokuviin voidaan ammentaa elementtejä toimintaelokuvista ilman että häpäistään kumpaakin tyylilajia.

    Tarina elokuvassa on mielenkiintoinen ja tarpeeksi mutta ei tarpeettomasti yllättäviä elementtejä sisältävä. Hahmot ovat kiinnostavia vaikkakin ne jäävät katsojalleen etäiseksi. Tätä en kuitenkaan laske miinukseksi, sillä en ole tähän mennessä tainnut nähdä mitään muutakaan toimintaelokuvaa missä päähenkilöissä olisi ulottuvuutta sen enempää.

    Pidin elokuvan tasapainosta toiminnallisten ja tarinaa kuljettavien elementtien suhteen. Oli miellyttävää että tarinan avaamiseen, dialogeihin ja tunnelman rakentamiseen oli käytetty suhteellisesti tarpeeksi paljon aikaa eikä toiminnalliset osuudet käyneet puuduttamaan.

    Viktor (Bill Nighy)
    Viktor (Bill Nighy)

    Omaan makuuni ohjaus oli miellyttävää katsottavaa. Erityisen paljon pidin myös Underworldin tummanpuhuvasta visuaalisesta ilmeestä joka onkin merkittävä osa siitä miksi tämä elokuva upposi itselleni lajityypissään poikkeuksellisen hyvin.

    Kokonaisuutena Underworld on toiminnallisten vampyyrielokuvien kategoriassa ehdottomasti tyylikkäin ja viihdyttävin tuotos jonka olen nähnyt. Siinä on tarpeeksi vahva tarina mielenkiintoisilla käänteillä, näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa ja visuaalisesti se on kaunista katsottavaa.

    Arvosana: 10/10  (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 234 896 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Pejantaipullo: Radlager Pale Lager

    Radlager Pale Lager on kotimaisen Kaarinasta tulevan pienpanimo Radbrewin panemaa pale lageria. Vahvuutta oluesta löytyy 5,2 % ja sitä myydään ainakin hyvin varustelluissa K-ryhmän kaupoissa. Lisää tietoa panimosta ja sen olutvalikoimasta löytää panimon kotisivuilta osoitteesta http://www.radbrew.net/

    Oluen aukaistua erottaa hieman tunkkaisen tuoksun. Lasiin kaadettua erottaa oluen värin joka jostain syystä omaan silmääni näytti livenä jotenkin hieman erikoiselta eikä erityisen houkuttelevalta, mutta kuvassa se näyttää kuitenkin paljon normaalimmalta. Mene tiedä katsoinko sitten livenä jotenkin huonommassa valaistuksessa josta kyseinen mielikuva syntyi.

    Tuoppiin kaatamisessa ei tarvitse juuri vaahtoamista varoa sillä vaahto on maltillista eikä sitä muodostu pinnalle juuri lainkaan.

    Maku on erikoinen sillä se on hieman väkevä ja kepeästi pistävän terävä mutta samalla siitä tulee fiilis aivan kuin se olisi hieman väljähtänyttä. Suutuntuma on puolitäyteläinen. Omaan makuuni tämä ei iskenyt, mutta ainakin maku on omalaatuinen ja persoonallinen joten on luultavaa että jollekin toiselle tämä uppoaa paremmin.

    Musiikiksi menee kasaripoppi, esim. Ghostbustersin musiikkivideo tai Modern Talking – Cheri Cheri Lady.

  • Kuukausikatsaus helmikuuhun

    Helmikuussa Helsingissä on jo kevät pitkällä

    Kuukausi on menossa viimeisessä päivässä joten on tavalliseen tapaan aika tehdä kuukausikatsaus. Lyhyesti sanoen kuukausi oli kokonaisuutena hyvä.

    Helmikuu on ollut erinomainen kuukausi liikunnallisessa mielessä sillä olen saanut lenkkeiltyä ahkerasti kuten tänne blogiinkin olen postaillut. Lenkkeily on auttanut painon pudotuksessa ja lisäksi se on lisännyt yleistä vireystilaa. Töiden jälkeenkään ei yleensä väsytä tai ole muutoin nuutunut olo vaan energiaa riittää vielä illastakin.

    Olen helmikuussa saanut pidettyä aikaisemmat aamuheräämiset hyvin tapana ja myös viikonloppuina on tullut herättyä aikaiseen. Kuun alussa heräilin kuudelta, myöhemmin siirsin 05:50:een ja nyt 05:45 on herätyskello aamuisin soimassa. Vähitellen tarkoitus on saada siirrettyä tuo 05:30 tai 05:00 mutta se täytyy tehdä pienin askelin siihen kohden mennen eikä kerralla, koska muuten se tapa vain jää pois yhtä nopeasti kuin mitä se tuleekin.

    Syy miksi aikaiset aamuheräämiset on tärkeitä itselleni saada tavaksi on sen välilliset vaikutukset kaikkeen muuhun mitä teen. Esimerkiksi aamulenkit jäävät tekemättä jos nukun myöhään. Työpäivinä aloitan työt normaalisti viimeistään kahdeksalta joten ennen sitä on kerettävä käydä lenkki heittämässä. Aamu on itselleni ainoa realistinen aika tehdä lenkki sillä illasta ei koskaan tiedä mitä se tullessaan tuo. Tarkoitan tällä siis sitä, että sosiaalinen elämä painottuu normaalisti iltaan ja jos lähtee vaikka työpäivän jälkeen kavereiden kanssa jonnekin tai joku käy kylässä tai muuta vastaavaa niin koskaan ei tiedä milloin illasta on vapaata aikaa.

    Keväinen aamu Vantaan Koivukylässä junaa odotellessa

    Aikaisten aamujen myötä olen taas saanut laitettua askel kerrallaan asuntoa siistimpään suuntaan ja näistä tulee myöhemmin postauksia tänne blogiinkin. Käytännössä olen taas noudattanut kolmen päivittäisen tehtävän taktiikkaa jolla saa ihmeitä aikaiseksi. Tehtävät päivälle ovat lähes aina sellaisia että ne voin tehdä jo ennen töihin menoa ja siten nekin ovat riippuvaisia aikaisista aamuista.

    Esimerkiksi keittiössä vetolaatikot ovat olleet kaoottisessa sotkussa, mutta alle viikossa nekin on saanut tolkulliseen kuntoon. Käytännössä yksi tehtävä per päivä on ollut “Siivoa yksi keittiön vetolaatikko” kunnes kaapit ovat tulleet siihen kuntoon että niistä löytääkin asiat joita etsii. Samalla on myös tullut käytyä läpi niissä lojuneita vanhoja papereita ja tehtyä siivousta.

    Elokuviakin tuli katsottua muutamia tässä kuussa, mutta merkittävästi vähemmän kuin tammikuussa. Tässä kuussa oli paljon kaikkea muuta aktiviteettia että ei ollut niin paljoa aikaa katsoa, mutta kuitenkin 26 leffaa tässäkin kuussa kerkesi katsomaan. Käytännössä lähes yksi per päivä tahti on ollut kuitenkin joka on suhteellisen paljon sekin.

    Helmikuussa tuli taas aktivoiduttua musiikin soittamisen ja laulamisen saralla. Työpaikan bändiin tuli taas mentyä mukaan soittelemaan useammankin kerran ja lisäksi kotona tuli soiteltua ja lauleltua kohtalaisen paljon. Tarkoituksena on vuosien mittaan kehittyä soittajana ja laulajana paremmaksi eikä siihen ole mitään muuta tapaa kuin ahkera treenaaminen joten vähän kerrassaan sitä kehittyy.

    24 pv kaverin luota tullessa Vantaalla

    Kotona tuli myös tietokoneita päivitettyä ja laitettua vanha iMac vaihtoon. Vaihdoin tilalle Mac Minin ja MacBook Pron. Aikaisempi MacBook Proni on vuodelta 2010 ja alkaa enemmänkin jo osoittamaan ikääntymisen ja vähitellen hajoamisenkin merkkejä joten ehkä hieman yli 8 vuoden vaihtosykli on sopiva. Mac Mini taas ajaa nykyään täysin asiansa ensisijaisena pöytäkoneena sillä olen jo noin vuosi sitten ostanut hyvän IPS-näytön jonka kanssa Mac Mini on varsin asiallinen kone lähes kaikkeen mitä koneillani teen. Koetan näistä koneista saada kirjoitettua lähikuukausina jotain kokemuksia jos vain saan aikaiseksi.

    Videoeditointia ja yksinkertaisten videoissa nähtävien animaatioiden tekoa tuli myös opeteltua tässä kuussa Final Cut Pro X:llä sekä Motion 5:llä. Kummallakin opettelu on aivan alkutekijöissään mutta vähän kerrallaan on tarkoitus opetella mitä niillä voi tehdä ja miten. YouTube on onneksi ollut varsin avulias tässä sillä netti tarjoaa paljon hyviä opetusvideoita aiheeseen liittyen.

    Mitään muuta uutta ja erikoista ei helmikuuhun olekaan mahtunut joten kuukausi on ollut tavallista arkea, töissä käymistä, kodin siistimistä, lenkkeilyä, sosiaalista elämää ja harrastuksia. Mitä sitä muuta edes mukavaan elämään tarvitseekaan, joten tästä on hyvä jatkaa kohden seuraavaa kuukautta. Hyvää alkavaa kuukautta kaikille 🙂

  • Mini kävi katsastuksessa

    Ratsuni nousee kohden korkeuksia

    On taas se aika vuodesta jolloin armaan ratsuni oli aika käydä kuntotarkastuksessa jotta selviää onko siitä yhä tieliikennekäyttöön ilman että se on uhkaksi itselleen ja muille.

    Perinteitä kunnioittaen hoidin tälläkin kertaa auton katsastuksen hyvissä ajoin. Katastusaikaa olisi ollut jäljellä vielä vajaa kymmenen tuntia eli viimeisenä päivänä tälläkin kertaa asian sain aikaiseksi hoitaa, kuinkas muuten.

    Aamulla en edes varmaksi tiennyt missä on lähin katsastusasema mutta kiitos netin karttapalveluiden löysin yhden suhteellisen läheltä (alle 10 km päässä). Laitoin sen osoitteen kännykän navigaattoriin ja lähdin matkaan. Ilahduttavasti matkan varrelle tuli toinen katsastusasema jo muutamaa kilometriä ennen sitä minne olin matkalla joten muutin suunnitelmaa paikasta minne menen ja ajoin siihen ensimmäiseen mikä vastaan tuli.

    Yksi auto oli parhaillaan katsastuksessa kun tulin paikalle mutta onneksi sen jälkeen oli suoraan vapaata ja Mini pääsi syynättäväksi.

    Katsastusasemalla oli menossa joku kevätkampanja jonka vuoksi pakokaasumittaus ja katsastus oli yhteensä 50 euroa joten ilahduttavasti katsastus oli edullisempi kuin arvioin sen olevan.

    Kuten aina ennenkin katsastus oli jännitysnäytelmä josta ei yhtään osaa arvioida mitä tuleman pitää. Se joko menee läpi tai sitten ei. Havaittavia vikoja ei ollut tiedossa, mutta jostain syystä katsastukseen mennessä on aina asenne “saapas nähdä mitä sieltä löytyy”.

    Onneksi mitään isompaa ei löytynyt ja Mini selvisi ainoastaan pienillä huomautuksilla. Toiseen takavaloon oli sisälle päässyt kosteutta jostain joka tietenkin täytyy selvittää mistä moinen johtuu. Tämän lisäksi pissapojassa ei ollut lainkaan nestettä mutta tämä onneksi korjaantuu sen verran triviaalilla toimenpiteellä että on mahdollista että itsekin sen onnistun tekemään.

    Mahdollisuus tietenkin on siihen että tungen pissapojan nesteet jäähdytinnesteiden tilalle tai jotain muuta yhtä älytöntä, mutta elätän toivoa että löydän oikean säiliön joko avaamalla konepellin ja ihmettelemällä ja päättelemällä tai vaihtoehtoisesti katsomalla ohjekirjasta tai netistä minne nesteet tulee lisätä.

    Onneksi näissä kummassakin on aikaa laittaa ne kuukauden sisällä kuntoon joten mitään paniikkia ei ole. Tietenkin pissapojan nesteen lisääminen on tehtävä aiemminkin jos aion autolla pärrätä pitkin maita ja mantuja, sillä ei autoa kuulu pitää huollettuna siksi että se menee katsastuksesta läpi vaan siksi että sillä on turvallista ajaa.

    Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt voin taas vuoden ajella eteenpäin ilman tarvetta miettiä seuraavaa katsastusta 🙂

  • Logic Pro X ja puuttuvien plugareiden arvoitus

    Korgin ja Toontrackin plugarit löytyivät vihdoin takaisin

    TL;DR – Jos plugarit ei näy asennuksen jälkeen Logic Pro X:ssä etsi ne /Library/Audio/Plug-Ins/Components hakemistosta, siirrä ne sieltä pois vaikka työpöydälle, buuttaa kone, buuttaamisen jälkeen raahaa ja pudota ne takaisin samaan hakemistoon. Käynnistä Logic jonka jälkeen plugareiden pitäisi tulla näkyviin.

    Kuten jotkut saattavat tietää käytän biisieni tekemiseen lähes poikkeuksetta Applen Logic Pro X -nimistä DAWia. Logic on ollut käytössäni jo vuosikausia, varmaankin jostain 2010-2012 lähtien eikä sen käytön lopettamiselle ole ollut mitään syytä sillä vielä tänäkin päivänä tuote on nimensä mukaisesti looginen ja sitä myöten miellyttävä käyttää.

    Kotonani olevien mäkkien uusimisen myötä (näistä tulee myöhemmin erillisiä postauksia) oli tietenkin kaikki tarvittavat softat sekä plugarit asennettava uudestaan kummallekin koneelle. Normaalisti Logicin kanssa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa uusien plugareiden kanssa, mutta jostain syystä uusimmassa OSX Yosemitessa Korgin ja Toontrackin plugarit eivät tulleet näkyviin Logicissa lainkaan EZMix-pluginia lukuunottamatta.

    Ongelma ilmeni niin MacBook Prolla kuin myös Mac Minillä joten kyseessä ei ollut vain hetkellinen bugi vaan selkeästi yhteinen ongelma näiden plugareiden, käyttöjärjestelmän, Logicin nykyisen version tai joidenkin näistä muodostettavien erilaisten kombinaatioiden kanssa.

    Asiaa joutui jonkin verran tutkimaan ja selvittämään mutta vihdoin Toontrackin forumeilta löysin ratkaisun ongelmaan. Käytännössä koneen juurihakemiston Librarystä hakemistosta Audio/Plug-Ins/Components pitää käydä siirtämässä nuo ongelmalliset pluginit pois, buutata kone ja sen jälkeen siirtää ne takaisin oikealle paikalleen ja käynnistää Logic uudemman kerran. Tämän jälkeen kaikki plugarit tuntuivat tulevan takaisin.

    Tärkeää tässä on huomata että plugarit EIVÄT ole käyttäjän omassa Library-hakemistossa vaan suoraan kovalevyn juuressa sijaitsevassa Library-hakemistossa!

    Libraryyn pääsee mäkeissä Finderin kautta menemällä valikosta kohtaan Siirry jonka alta löytyy kohta Siirry kansioon… tai vaihtoehtoisesti painamalla Shift + Cmd + G ja kirjoittamalla aukeavaan ikkunaan tekstiksi /Library/Audio/Plug-Ins/Components jonka jälkeen Finder menee kyseiseen hakemistoon kun painaa Siirry -painiketta kyseisessä dialogissa.

    Finderissä voi Libraryyn hypätä vaikka tätä kautta

    Oikeassa hakemistossa ollessa voi ongelmalliset komponentit raahata ja pudottaa jonnekin muuhun hakemistoon, vaikka työpöydälle. Tämän jälkeen ne pitää poistaa tuosta hakemistosta sillä ne eivät oletuksena poistu tuosta kansiosta niitä pois raahattessa! Käytännössä siis valittujen tiedostojen kohdalla painaa Cmd + Backspace jolla normaalistikin poistetaan tiedostoja.

    Tiedostojen poiston jälkeen buutataan kone ja buutin jälkeen raahataan nuo äsken pois raahatut tiedostot takaisin oikeaan hakemistoon ja käynnistetään Logic Pro X jonka jälkeen plugareiden pitäisi tulla näkyviin.

    Koetin tätä kahdella eri koneella ja kummassakin prosessi toimi samalla tapaa ongelmitta joten toivon mukaan jollakin muullakin mikäli ongelmia ilmenee.