Aleksin Blogi

  • Leffalauantai: Burn After Reading

    Brad Pitt roolissaan Chad Feldheimerinä

    Burn After Reading on veljeskaksikko Ethan ja Joel Coenin ohjaama komediallinen rikosdraama vuodelta 2008. Pääosissa nähdään Brad Pitt, George Clooney, Frances McDormand, John Malkovich sekä Tilda Swinton.

    CIA:lla työskennellyt Osbourne Cox (John Malkovich) siirretään syrjään työtehtävistään alkoholiongelman vuoksi. Osbournen vaimo Katie (Tilda Swinton) ei ota asiaa kevyesti ja pian hän on jo suunnittelemassa avioeroa. Syynä eroon kuitenkaan tuskin on ainoastaan miehensä työttömyys vaan kuvioihin hänellä itsellään mahtuu salasuhde yhteisen perhetuttavan Harryn (George Clooney) kanssa.

    Samaan aikaan toisaalla eräänä päivänä kuntosalilta löytyy salaperäinen CD jossa vaikuttaa olevan huippuluokan salaista tietoa. Kuntosalin työntekijä Chad (Brad Pitt) aikoo yhdessä kollegansa Linda Litzken (Frances McDormand) ottaa yhteyttä CD:n tietoja mahdollisesti omistavaan tahoon. Tuo taho on Osbourne Cox ja pian useiden ihmisten elämänpolut alkavat risteämään.

    Linda Litzken roolissa Frances McDormand

    Komediankin lajityyppiin kuuluvaksi listattu Burn after reading on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu rikos/draamaelokuva, mutta sen komediallisuudesta voi olla montaa mieltä. Paikoitellen siitä löytyy mustan komedian sävyjä ja kokonaisuutena tarinan absurdeissa tapahtumissa on kyllä reilusti ironiaa, mutta tällaisenaan en tätä osaa komediaksi sijoittaa. Humoristisempaa elokuvaa etsivälle ei tätä aivan ensimmäisenä tulisi ehdotettua.

    Pidin kuinka hyvin käsikirjoituksessa oli kirjoitettu erilaisista taustoista tulevien ihmisten elämäntarinoiden yhteen nivoutuminen. Roolihahmot ovat mielenkiintoisia ja näyttelytyö kaikin puolin toimivaa joten perus varmaan Hollywood-tasoa on nähtävissä alusta loppuun saakka. Ohjauksellisestikaan tästä ei mitään valittamisen aihetta löydä.

    Elokuvan loppu on toimiva ja tuo jollain muotoa tunnelmaltaan mieleen Coenin veljesten vuoden 1998 komedian The Big Lebowski sekä samojen ohjaajien vuoden 2007 parhaan elokuvan Oscarin kahmaisseen No Country For Old Manin, sillä myöskään tässä asioita ei liikoja selitellä ja kaiken jälkeen käteen katsojalle jää elämän epävarmuus ja satunnaisuudelta tuntuvien tapahtumaketjujen hämmentävä lopputulema.

    Kokonaisuutena tämä elokuva on viihdyttävä, mutta se jättää silti kaipaamaan jotain enemmän. Kuitenkin tällaisenaankin tämän katsoo kerran tai vaikka useammankin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 315 576 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Mönchshof Bockbier

    Saksalaisen Kulmabacher Brauerein panimon Mönchshof Bockbier on 6.9 % vahvuinen Bock eli vahva lager. Katkeroita siinä on 25.0 EBU ja kantavierrettä 16.2 °P. Vahvuutensa vuoksi olutta Suomessa saa ainoastaan Alkoista joissa se kuuluu vakiovalikoiman tuotteisiin. Lisätietoja oluesta löytää Alkon sivulta (katso täältä).

    Pullo on ulkoisesti miellyttävä ja luultavasti korkkityypistään johtuen hieman kotikaljamaista tunnelmaa mieleen nostattava. Iloisesti poksahtavan oluen aukaistua löytää makean ja leipäisen tuoksun.

    Tuoppiin kaataminen ottaa hieman aikaa runsaasta vaahdosta johtuen. Vaahto mikä pinnalle muodostuu on paksua, kermaisaa ja miellyttävää niin suulle kuin silmillekin. Väri on omaan silmääni poikkeuksellisen kaunis punertavassa sävyssään.

    Suutuntuma on alkon sivun mukaan keskitäyteläinen, mutta oman makukenttäni mukaan sijoittaisin tämän lähemmäksi täyteläistä kuin keskitäyteläistä. Runsaan täyteläinen ja voimakas ote sopii hyvin tämän pukin olemukseen eikä se siltikään vie oluen pehmeää tuntua pois. Pidän!

    Maku on makea eikä humala nouse liiaksi esiin vaan pysyy tasapainoisesti taka-alalla. Alkon kuvaus kertoo tämän olevan maitosuklainen, mutta en kyllä tästä sellaista itse onnistu löytämään. Sitä vastoin kuvauksen ilmaisu luumuhilloisuudesta osuu paremmin nappiin ja se on makeuteensa ja makuunsa luultavasti osuvin ilmaus mitä itsekään tästä osaan ilmaista.

    Kokonaisuutena poikkeuksellisen hyvä olut jonka mielellään nautin toisenkin kerran.

    Musiikkina tämän kanssa menee hyvin mies ja kitara -tunnelma, mm. Sibanda & Peter Luha – It’s a man’s word tai Coldplay – The Scientist.

  • Valokuvailua Kasavuoren kallioilla

    Vaikka kamera on kulkenut lähivuosina ahkerasti mukanani vaikka sun missä, oli silti pitkä aika mennyt kun olin kameran kanssa liikahtanut pihalle asioikseen maisemia kuvailemaan. Eilen illalla töiden jälkeen lähdin parin seurakuntasisaren kanssa kohden Espoossa sijaitsevia Kasavuoren kallioita.

    Kyseisestä paikasta olin kuullut viikkoa tai pari aikaisemmin kollegaltani joka asustelee Espoossa. Paikka näytti kuvien perusteella todella kauniilta ja sellaiselta että olisi hienoa käydä siellä myös jokin ilta kuvailemassa auringon laskua tai aamulla aikaiseen auringon nousua, mutta töiden jälkeen kirkkaana kesäpäivänäkin kohde oli käymisen arvoinen.

    Auton sai parkkiin noin kilometrin päähän jonka jälkeen suunnistimme kohden päämäärää. Päämäärästä aukeni kauniit maisemat joissa sielu lepää. Maisemia katsellessa paikoitellen tuli vahvasti Kolimaisia vivahteita vaikkakin toki maisemat siellä on aivan erilaiset (katso tästä levyni kansikuva jossa maisema Kolilta).

    Reissu oli todella mukava ja sää suosi joten tämä paikka voi hyvinkin olla joskus toisenkin kerran käymisen arvoinen paikka kameraa mennä ulkoiluttamaan 🙂

    Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2 -kameralla, objektiivina on ollut Fujinon 18-55 F/2.8-4.0 joka kameran mukana tuli aikoinaan kittiputkena.

  • Kokeilussa: Herkku Original Kahvi

    Herkku Original on vaaleapaahtoinen kahvi jota myydään ainakin S-Ryhmän kaupoissa. Prisman sivujen mukaan tämä kahvi on sekoitettu Etelä-Amerikan Santos- ja Kolumbia-pavuista sekä Keski-Amerikan kahvilaaduista (katso täältä). Paahtoasteeltaan kahvi on ainoastaan 1/5.

    Tavallisesti olen pitänyt enemmän tummista kahveista ja vahvemmasta paahdosta, mutta jostain syystä tämä kahvi onnistui yllättämään positiivisesti maullaan niin paljon että pariinkin otteeseen olen tätä jo kotiini kantanut. Maku on pehmeä ja tasapainoinen, helposti nautittava mutta ei kuitenkaan tunnu matalasta paahtoasteestaan huolimatta millään muotoa laimealta. Kitkeryyttä ei ole juuri nimeksikään mutta maussa on hieman kepeän rasvainen tuntuma.

    Toimiva kahvi jota voin hyvin kuvitella vielä jatkossakin ostavani.

  • Leffalauantai: Jesse James Meets Frankenstein’s Daughter (Jesse James kohtaa Frankensteinin tyttären)

    Hank/Igor (Cal Bolder), Maria Frankenstein (Narda Onyx) sekä Jesse James (John Lupton)

    Jesse James Meets Frankenstein’s Daughter joka suomennettuna on suoraan käännetty Jesse James kohtaa Frankensteinin tyttären on vuonna 1966 julkaistu lännenelokuvan ja sci-fi-elokuvan yhdistelmä. Sen on ohjannut William Beaudine ja sen pääosarooleissa nähdään John Lupton, Narda Onyx, Cal Bolder, Estelita Rodriguez, Jim Davis, Rayford Barnes sekä Steven Geray.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan kuinka Juanita Lopezin (Estelita Rodriguez) kotikylässä tapahtuu epäilyttäviä kuolemia jonka seurauksena koko kylän väki on vähitellen lähtenyt alueelta pois. Väki epäilee syyllisiksi omituisiin kuolemiin euroopasta saapuneiden tiedemiesten Maria Frankensteinin (Narda Onyx) ja hänen veljensä Rudolph Frankensteinin (Steven Geray) salaperäisiä töitä laboratoriossaan.

    Matkallaan kotiseuduiltaan pois sattuu Juanitan ja hänen vanhempiensa kohdalle tunnettu lainsuojaton Jesse James (John Lupton) ja apurinsa Hank Tracy (Cal Bolder). Hankia on ammuttu ja Juanita päättää viedä Jessen ja Hankin kotikyläänsä saamaan hoitoa. Maria Frankenstein näkee Hankissa oivan henkilön seuraavaan ihmiskokeeseensa.

    Maria Lopez (Estelita Rodriguez) sekä Jesse James (John Lupton)

    Tahtotila yhdistää kauhu/sci-fi elokuvan elementtejä lännenelokuvaan on jossain määrin mielenkiintoinen ja omaperäinenkin. Harmillisesti mielenkiintoisen lajityyppien kombinaation luominen jää ainoastaan ajatuksen tasolle tämän filmatisoinnin kohdalla, sillä lopputulemana on keskinkertainen tusinafilmi jonka painopiste nojaa liiallisesti enemmän westernien suuntaan kuin kahden lajityypin välimaastoon.

    Kuten monissa näkemissäni vanhoissa filmatisoinneissa (lue: ennen vuotta 1970 tehdyt elokuvat) on tämänkin kohdalla havaittavissa oman aikakautensa tyylisuuntaukset. Tarkoitan tällä sitä, että tarina ja hahmot ovat pintapuoleisia vailla minkäänlaista syvyyttä tai sen suurempaa sanomaa. On vain satunnaisia henkilöitä ja heille sattuvia tapahtumia ilman sen suurempaa evästä katsojan ajatustoiminnalle. Kepeää viihdettä joka toisinaan toimii hyvin itsellenikin, mutta joka kuitenkaan ei säväytä missään vaiheessa mihinkään suuntaan. Aivojen lepuuttamiseen kuitenkin tämänkaltaiset elokuvat sopivat.

    Monien vanhojen elokuvien tyyliin myös tässä näyttely on teatreaalista ja liioiteltua vaikkakin maltillisissa määrin. Dialogit ja niiden ilmaisut tuntuvat enemmän teatterimaailmaan toimivammalta kuin elokuviin, mutta tämä tietenkin on henkilökohtainen preferenssini joka on muovautunut modernimman aikakauden elokuvien kanssa kasvamisen seurauksena.

    Kokonaisuutena Jesse James Meets Frankesntein’s Daughter on keskinkertainen tusinaelokuva jolla on kyllä ollut jotain yritystä omaperäisyyden saralla, mutta joka kuitenkin jätti itselleni vain halun etsiä jotain aivotoimintaa enemmän ruokkivaa taidetta kuin tämänkaltaista tusinaviihdettä. Lajityyppiinsä suhteutettuna tämä on kuitenkin keskinkertaisuudessaan mukiinmenevä.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 1 583 annettuun ääneen”]3,3/10[/simple_tooltip])