Vaikka kamera on kulkenut lähivuosina ahkerasti mukanani vaikka sun missä, oli silti pitkä aika mennyt kun olin kameran kanssa liikahtanut pihalle asioikseen maisemia kuvailemaan. Eilen illalla töiden jälkeen lähdin parin seurakuntasisaren kanssa kohden Espoossa sijaitsevia Kasavuoren kallioita.
Kyseisestä paikasta olin kuullut viikkoa tai pari aikaisemmin kollegaltani joka asustelee Espoossa. Paikka näytti kuvien perusteella todella kauniilta ja sellaiselta että olisi hienoa käydä siellä myös jokin ilta kuvailemassa auringon laskua tai aamulla aikaiseen auringon nousua, mutta töiden jälkeen kirkkaana kesäpäivänäkin kohde oli käymisen arvoinen.
Auton sai parkkiin noin kilometrin päähän jonka jälkeen suunnistimme kohden päämäärää. Päämäärästä aukeni kauniit maisemat joissa sielu lepää. Maisemia katsellessa paikoitellen tuli vahvasti Kolimaisia vivahteita vaikkakin toki maisemat siellä on aivan erilaiset (katso tästä levyni kansikuva jossa maisema Kolilta).
Reissu oli todella mukava ja sää suosi joten tämä paikka voi hyvinkin olla joskus toisenkin kerran käymisen arvoinen paikka kameraa mennä ulkoiluttamaan 🙂
Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2 -kameralla, objektiivina on ollut Fujinon 18-55 F/2.8-4.0 joka kameran mukana tuli aikoinaan kittiputkena.
Herkku Original on vaaleapaahtoinen kahvi jota myydään ainakin S-Ryhmän kaupoissa. Prisman sivujen mukaan tämä kahvi on sekoitettu Etelä-Amerikan Santos- ja Kolumbia-pavuista sekä Keski-Amerikan kahvilaaduista (katso täältä). Paahtoasteeltaan kahvi on ainoastaan 1/5.
Tavallisesti olen pitänyt enemmän tummista kahveista ja vahvemmasta paahdosta, mutta jostain syystä tämä kahvi onnistui yllättämään positiivisesti maullaan niin paljon että pariinkin otteeseen olen tätä jo kotiini kantanut. Maku on pehmeä ja tasapainoinen, helposti nautittava mutta ei kuitenkaan tunnu matalasta paahtoasteestaan huolimatta millään muotoa laimealta. Kitkeryyttä ei ole juuri nimeksikään mutta maussa on hieman kepeän rasvainen tuntuma.
Toimiva kahvi jota voin hyvin kuvitella vielä jatkossakin ostavani.
Hank/Igor (Cal Bolder), Maria Frankenstein (Narda Onyx) sekä Jesse James (John Lupton)
Jesse James Meets Frankenstein’s Daughter joka suomennettuna on suoraan käännetty Jesse James kohtaa Frankensteinin tyttären on vuonna 1966 julkaistu lännenelokuvan ja sci-fi-elokuvan yhdistelmä. Sen on ohjannut William Beaudine ja sen pääosarooleissa nähdään John Lupton, Narda Onyx, Cal Bolder, Estelita Rodriguez, Jim Davis, Rayford Barnes sekä Steven Geray.
Elokuvan tarinassa kerrotaan kuinka Juanita Lopezin (Estelita Rodriguez) kotikylässä tapahtuu epäilyttäviä kuolemia jonka seurauksena koko kylän väki on vähitellen lähtenyt alueelta pois. Väki epäilee syyllisiksi omituisiin kuolemiin euroopasta saapuneiden tiedemiesten Maria Frankensteinin (Narda Onyx) ja hänen veljensä Rudolph Frankensteinin (Steven Geray) salaperäisiä töitä laboratoriossaan.
Matkallaan kotiseuduiltaan pois sattuu Juanitan ja hänen vanhempiensa kohdalle tunnettu lainsuojaton Jesse James (John Lupton) ja apurinsa Hank Tracy (Cal Bolder). Hankia on ammuttu ja Juanita päättää viedä Jessen ja Hankin kotikyläänsä saamaan hoitoa. Maria Frankenstein näkee Hankissa oivan henkilön seuraavaan ihmiskokeeseensa.
Maria Lopez (Estelita Rodriguez) sekä Jesse James (John Lupton)
Tahtotila yhdistää kauhu/sci-fi elokuvan elementtejä lännenelokuvaan on jossain määrin mielenkiintoinen ja omaperäinenkin. Harmillisesti mielenkiintoisen lajityyppien kombinaation luominen jää ainoastaan ajatuksen tasolle tämän filmatisoinnin kohdalla, sillä lopputulemana on keskinkertainen tusinafilmi jonka painopiste nojaa liiallisesti enemmän westernien suuntaan kuin kahden lajityypin välimaastoon.
Kuten monissa näkemissäni vanhoissa filmatisoinneissa (lue: ennen vuotta 1970 tehdyt elokuvat) on tämänkin kohdalla havaittavissa oman aikakautensa tyylisuuntaukset. Tarkoitan tällä sitä, että tarina ja hahmot ovat pintapuoleisia vailla minkäänlaista syvyyttä tai sen suurempaa sanomaa. On vain satunnaisia henkilöitä ja heille sattuvia tapahtumia ilman sen suurempaa evästä katsojan ajatustoiminnalle. Kepeää viihdettä joka toisinaan toimii hyvin itsellenikin, mutta joka kuitenkaan ei säväytä missään vaiheessa mihinkään suuntaan. Aivojen lepuuttamiseen kuitenkin tämänkaltaiset elokuvat sopivat.
Monien vanhojen elokuvien tyyliin myös tässä näyttely on teatreaalista ja liioiteltua vaikkakin maltillisissa määrin. Dialogit ja niiden ilmaisut tuntuvat enemmän teatterimaailmaan toimivammalta kuin elokuviin, mutta tämä tietenkin on henkilökohtainen preferenssini joka on muovautunut modernimman aikakauden elokuvien kanssa kasvamisen seurauksena.
Kokonaisuutena Jesse James Meets Frankesntein’s Daughter on keskinkertainen tusinaelokuva jolla on kyllä ollut jotain yritystä omaperäisyyden saralla, mutta joka kuitenkin jätti itselleni vain halun etsiä jotain aivotoimintaa enemmän ruokkivaa taidetta kuin tämänkaltaista tusinaviihdettä. Lajityyppiinsä suhteutettuna tämä on kuitenkin keskinkertaisuudessaan mukiinmenevä.
Skotlantilaisen BrewDogin panimon Cocoa Psycho on 10,0 % vahvuinen Russian Imperial Stout. Katkeroita siinä on 50.0 EBU-asteikolla ja kantavierrettä löytyy 23.3 °P. Vahvuutensa vuoksi Suomessa olutta löytää ainoastaan Alkoista joissa se kuuluu vakiovalikoiman juomiin. Lisätietoja oluesta löytää Alkon sivulta (katso täältä).
Ulkoisesti pullo on monien muiden BrewDogin pullojen tyylinen etiketin tunnelmalta. Simppeli mutta toimiva.
Pullon aukaistua ja oluen tuoksua etsiessä löytää heti paksun ja voimakkaan mutta lempeästi esiin nousevan siirappisen maltaan tuoksun joka antaa heti ensimetreillä miellyttävän lupauksen tulevasta mausta.
Vaahtoavuus on vähäistä ja tuoppiin olut humahtaa helposti käden käänteessä vailla pelkoa ylitse kuohuamisesta. Tuoppiin kaataessa tuntui aivan kuin olut olisi tavallista vähemmän juoksevaa nestettä, mene tiedä johtuiko monien mielikuva niin mustasta väristä että Teboilin moniaste moottoriöljykin näyttäytyy vaaleana tämän rinnalla. Väriltään tämä on luultavasti tummin tai vähintäänkin tummimpia oluita joita olen nähnyt mutta tällaisenaan kaunis katsella.
Suutuntuma on poikkeuksellisen täyteläinen ja runsas. Maku on paahteinen, maltainen, siinä on löydettävissä helposti siirappisuutta ja suklaata. Maku on tasapainoinen eikä alkoholin vahvuus käy esiin häiritsevästi, joten kokonaisuutena tämä on erinomainen makunautinto joka pääsi suoraa päätä Suosituksia-sivun uusimmaksi tulokkaaksi.
Musiikkina tämän kanssa toimii maalaileva synkistely, mm. Hegemone – Raising Barrows tai Firtan – Nacht Verweil.
Jokunen tovi takaperin hankin verkkokauppa.comista (katso täältä) kotelon kaapissa ylimäärisenä pyörineelle M.2 NVMe levylle. Kovalevy pyöri pidemmän aikaa jo jouten sillä olin hankkinut Windows-koneeseeni isompia M.2 levyjä jo kuukausia takaperin joten vihdoin sain aikaiseksi etsiä minkälaisia koteloita markkinoilla olisi joilla ylimääräisen 240 GB M.2 levyn saisi hyötykäyttöön pölyn keräämisen sijaan. Asuksen Rog Strix vaikutti omiin tarpeisiini sopivalta ja hintakin oli järkevä (59,90 eur) joten hain kotelon kotiin.
Kotelon käyttöönotossa oli alussa itselläni hieman haasteita sillä en meinannut millään saada koteloa kiinni kovalevyn asentamisen jälkeen. Tähän löytyi onneksi netistä tietoa ja syynä oli että kiinnitysruuvit ei ollut kovalevyssä aivan pohjaan asti pyöritetyt minkä vuoksi kotelon kannen kiinni laitto aiheutti ongelmia. Muutoin kotelon käyttö oli juuri niin helppoa kuin osasi odottaakin eli laite tuli Windowsin laitehallinnassa näkyviin suoraan ilman säätämisiä.
Käytön aikana laitteessa on hienosti väriään vaihtelevat ledit joka on ihan mukavan näköinen pöydällä käytössä ollessa. Tämä luultavasti jakaa mielipiteitä ja voi luoda toisille jonnemaiset fiilikset, mutta itse pidän värillisistä ledeistä joten omaan silmääni tämä näyttää mukavalta käytössä.
M.2 levy kotelossa paikalleen kiinnitettynä kansi vielä avoinna
Kotelon tuntu on todella jämäkkä josta iso plussa. Tuntuu että tätä ei tarvitse ainakaan jännittää repussa kuljettaa mukana koska pelkoa mutkalle vääntymisestä tai halkeamisesta ei luultavasti ole. Etenkin enemmän matkustaville tämä on piirre jota voi arvostaa.
Verkkokaupan sivujen mukaan kotelo tukee siirtonopeuksia jopa 10 Gb/s USB 3.2 Gen 2:lla joten kotelon oma nopeus tuskin tulee ensimmäiseksi pullonkaulaksi. Kovalevy jonka sisään nakkasin on nopeutensa puolesta lukiessa jopa 1500 MB/s ja kirjoittaessakin 800 MB/s, mutta Windows koneessa kiinni näytön USB-hubin kautta siirtonopeus kirjoittaessa oli noin 230 MB/s ja lukiessa noin 350 MB/s vaikkakin välillä jostain syystä lukiessa joku osa koneesta hikkaili ja välillä vauhti hidastui ja pian kiihtyi uudestaan.
Mac OSX:ssä pari vuotta vanhalla MacBook Prolla ajettaessa kirjoitus- ja nopeustestiä käyttäen BlackMagicin testisoftaa saatiin kirjoitusnopeudeksi 261.3 MB/s ja lukunopeudeksi 838.9 MB/s joten lukunopeus oli merkittävästi parempi kuin oman Windows-koneeni USB-liitännässä.
Nopeustestausta BlackMagic Designin testisoftalla Mac OSX:ssä
Kokonaisuutena vekotin on vaikuttanut vakuuttavalta. Jämäkkää tekoa oleva kotelo jonka sisään saa nykyaikaisen M.2 levyn josta voi värkätä käyttöönsä merkittävästi keskivertoa USB-tikkua tai muistikortteja rivakamman kannettavan kovalevyn. Mikäli myöskään pitkässä juoksussa ongelmia ei ilmene on laite ainakin itselleni hintansa väärti, etenkin jos reissussa haluaa tehdä videoeditointia tai muuta missä isokokoisia tiedostoja haluaa käsitellä ilman tuskastuttavaa odottelua.
