Perjantaipullo: Kotimaista Vehnäolut

Kotimaista Vehnäolut on nimensä mukaisesti vehnäolutta. Vahvuutta oluessa on 4.7 % ja sitä myydään S-ryhmän kaupoissa. Oluesta en liiemmin tietoja löytänyt netistä, mutta ilmeisesti tämä on Laitilan panimolta tulevaa tavaraa.

Vehnäolutta myydään puolen litran tölkissä. Tölkin visuaalinen ilme on omaan silmääni ainakin tyylitön ja ruma ja siitä syntyy suoraan enemmänkin mielikuva halvasta litrakaatotavarasta kuin laadukkaasta oluesta. Ei anneta kuitenkaan tölkin hämätä ja mennään itse makuun.

Tölkin aukaistua erottaa tavallisen vehnäoluen tuoksun vaikkakin kohtalaisen laimeana. Tölkin sisällön kaadettua tuoppiin nousee tuoksu hieman vahvemmin esiin. Tuoksu on ihan ok, ei mikään maata mullistavan hyvä mutta ei onneksi huonokaan. Vaahtoa syntyy pinnalle varsin maltillisesti vaikka sisällön humauttaisi tuoppiin vauhdikkaastikin eikä vähäinen syntynyt vaahto viihdy pinnalla kovinkaan montaa minuuttia.

Suutuntuma oluessa on hieman pistävään päin kallistuva mutta raikas. Harmillisesti suutuntuma on taipuvainen vetisyyteen eikä siitä saa kunnolla mitään irti. Mausta nousee esiin banaanin makua joka on hyvä, mutta maku ei nouse kuitenkaan kovinkaan tasapainoisesti makukenttään joka laskee maun miellyttävimmän olemuksen arova hieman.

Ei tämä kuitenkaan mitenkään huono olut ja tällaisenaankin se on ihan juomakelpoinen, mutta selkeästi maku olisi kaivannut vahvempaa runkoa ja täyteläisempää suutuntumaa jotta se olisi päässyt kunnolla oikeuksiinsa.

Musiikiksi tämän kanssa toimii mm. JVG – Popkorni tai Ruudolf – Jalokivii tiputtelen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *