Leffalauantai: First Man

Neil Armstrongin roolissa nähdään Ryan Gosling

First Man (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu historiallinen draama/biografia. Ohjaajana on ollut Whiplashin ohjauksesta tuttu Damien Chazelle ja pääosarooleissa nähdään Ryan Gosling, Claire Foy, Jason Clarke, Kyle Chandler, Corey Stoll sekä Patrick Fugit.

Elokuva kertoo pienestä askeleesta ihmiselle mutta suuresta loikasta koko ihmiskunnalle, eli Neil Armstrongin (Ryan Gosling) sekä Buzz Aldrinin (Corey Stoll) matkasta kuun kamaralle 20. heinäkuuta 1969. Juoni kertoo kuitenkin historiaa ja tapahtumia paljon ennen varsinaista Apollo 11:n matkaa pitäen painopisteen Neilissä ja hänen perheensä elämässä.

Mielenkiintoisena aspektina tarinassa kerrotaan myös aikaisempien projektien onnettomuuksista ja niiden vaatimista kuolonuhreista joka antaa sankaritarinalle merkittävämpää ja puhuttelevampaa tuntua.

Janet Armstrong (Claire Foy)

Avaruus ja Apollo 11:n matka kuuhun ovat asioita jotka ainakin jossain määrin itseäni kiehtoi lapsena. Myöhemmin kasvettuani avaruuteen liittyvät kiinnostukset ovat jääneet vähemmälle tai lakanneet kiinnostamasta oikeastaan lainkaan, mutta jollain tapaa tämä elokuva onnistui herättämään jälleen lapsenomaisen mielenkiinnon kuulentoa kohtaan ainakin jossain määrin joka on kiitettävä saavutus.

Vaikka elokuvan suurin huipentuma onkin kuun kamaralle astuminen on silti tapa miten koko tarina on rakennettu kiinnostava alusta loppuun saakka. Tapa miten Neilin perhe-elämää kuvataan, hänen, lapsiensa sekä vaimonsa välejä ja myöskin kaikkia niitä ympärillä tapahtuvia kollegoiden menehtymisiä on onnistunutta. Pidin siitä että elokuvassa myös sivuttiin edes pinnallisesti yhteiskunnallisia jännitteitä asian tiimoilta, sillä avaruuslennot eivät ilmeisestikään olleet kovin edullisia ja verorahojen sijoittaminen kenties jopa suurudenhulluunkin päämäärään on omiaan aiheuttamaan turhautumista ja mielenosoituksia vähempiosaisten keskuudessa.

Ohjaus oli mielenkiintoista ja erottui edukseen. Pidin tavasta kuinka lähikuvia käytettiin sekä siitä kuinka paikoitellen epäselvällä ja nopealla tyylillä kuvattiin onnistuneesti henkilöiden tunnelmaa vaarallisissa tilanteissa. Kuten pidempään arvosteluitani täältä blogista lukeneet tietävät en tavallisesti perusta juuri lainkaan epäselvästä ohjaustyylistä missä käytetään nopeita leikkauksia, mutta tässä elokuvassa tämä oli omaan makuuni todella hyvin käytetty tyylikeino sillä se kiteytti hyvin tilanteen tunnetta ja tunnelmaa toisin kuin useissa muissa elokuvissa joissa usein tuntuu että tyylikeinoa on käytetty vain huonona leikkaustyylinä kun ei olla muuten saatu haluttua tunnelmaa. Tämä tietenkin on henkilökohtainen mielipide eikä mikään fakta, mutta tämä varmaankin jokaiselle elokuva-arvostelua lukevalle on itsestäänselvyys.

Kokonaisuutena First man on erinomainen elokuva. Se on tyylikäs ja puhutteleva elokuva joka kertoo maailmanlaajuisesti merkittävän sankaritarinan syväluotaavasti ilman että se missään vaiheessa käy aliarvioimaan katsojaansa. Se ei sorru asioiden ja henkilöiden välisen dynamiikan vääntämiseen rautalangasta katsojalleen vaan se hyvän näyttelytyön ansiosta näyttää kaiken tarpeellisen katsojan ymmärtämällä tavalla jättäen tilaa asioiden ymmärtämiselle.

Elokuva päätyi myös Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,3/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *