Videokameran muistikorttien ja videoiden organisointia ja säilyttämistä

Muistikortteja ja kaksi koteloa

Muistikorttien käytöstä

Kuten täältä blogista on voinut joitain kuukausia takaperin lukea olen hankkinut itselleni edullisen Sony CX240 camcorderin (lue täältä) eli videokameran. Videokameralla tuli alkuinnostuksessa kuvattua todella paljon, mutta mikä parasta kameralla tulee yhä vieläkin kuvattua kiitettävän paljon. Yksin ollessa kameralla tulee kuvattua vähemmän kuin alussa, mutta päivittäin kuitenkin vähintään yhden videon kuvailen. Jonkinlaista vlogia siis mutta ainoastaan itselleni päiväkirjamuotoiseen tyyliin.

Koska videoita tulee kuvattua kohtalaisen paljon on muistikortteja tullut täytettyä jo viisi kappaletta ja kuudennessa muistikortissakin ollaan jo yli 70 % täyttöasteessa. Käytän kamerassa 128 GB muistikortteja ja yhdelle kortille menee 10 h 40 minuuttia asetuksilla joita käytän. Käytännössä muistikortin vaihdan jossain 10 h hujakoilla jos tiedossa on että seuraavana päivän aion kuvata enemmänkin.

Tapanani on ollut ostaa aina vain uusi muistikortti kun vanha täyttyy ja jättää vanha täysi muistikortti varmuuskopioksi. Tiedän että MicroSD ei ole mikään hyvä varmuuskopiointimedia ja siellä tiedot ei välttämättä vuosia säily, mutta otan aina täydestä muistikortista kopion QNAP TVS-882 NASille (lue täältä) jossa levyt on raidattu siten että jos toinen kovalevyistä hajoaa niin toisella kovalevyllä pitäisi olla kaikki tiedostot vielä ehjänä.

Muistikortit toimivat itselläni siis vain kaiken varuilta varmuuskopiona siinä toivossa että ne eivät olisi vuoden pari sisällä kokonaan ainakaan hajonneet ja hävittäneet kaikkia niillä olleita videoita omia aikojaan.

Muistikorttikotelot tulevat tarpeeseen

Toinen muistikorttikotelo on jo saanut ensimmäisen korttinsa

Ahkera kuvaaminen ja muistikorttien vaihtaminen uuteen vanhan täyttyessä sen sijaan että sen vain tyhjentäisi uusia videoita varten on vaatinut jonkinlaisen järkevän säilytysmetodin etsimisen muistikorteille. En halua että kortteja pyörii ympäri nurkkia siellä sun täällä vaan haluan että ne ovat nätisti organisoituna.

Koetin löytää nätimpiäkin vaihtoehtoja jotka olisi mukavammin hyllyihin sijoitettavissa ja jotka pysyisivät kunnolla pystyssä omin avuin, mutta paras mitä Verkkokauppa.comista tai muualta etsiessä löysin oli tämä Gepe Card Safe Basic Onyx -malli. Se ei ehkä ole maailman kaunein korttikotelo, mutta sen sisään mahtuu neljä korttia ja kotelo on tuntumaltaan jämäkkä. Kansi pysyy hyvin kiinni eikä kunnolla sijoitellut kortit irtoile kovin helposti paikoiltaan.

Tapanani organisoinnissa on nimetä kortit VUOSI-JÄRJESTYSNUMERO logiikalla. Toisin sanoen 2021-00 on ensimmäinen vuonna 2021 kuvaamani kortti, 2021-01 on toinen jne. Tulostan Dymolla kortin SD-adapteriin sitten tuon numeron jotta nopeasti löydän etsimäni mikäli tarvetta on. Toki jos vuosi vaihtuu kesken kortin niin varmaan pitänee merkitä molemmat vuodet teippiin tai ainoastaan se minkä vuoden puolella kortille tallentaminen on aloitettu. Pitää miettiä tätä lähemmin vuoden vaihteen tietämillä jos Herra suo ja elon päiviä riittää ja videokameralla olen innoissani vielä kuvailemassa kaikkea 🙂

Videoiden organisointi on vielä vaiheessa

Vaikka fyysisesti muistikortit ovat jo nätisti organisoituna on varsinaisten videoiden sisällön organisoinnissa parantamisen varaa. Tarkoituksena on etsiä tai itse koodata ohjelma jolla saisin helposti skannattua hakemistoittain verkkolevyltä muistikorttien varmuuskopiot ja jonka avulla voin lisätä videoihin tageja. Tagien perusteella sitten olisi tarkoitus voida etsiä aina videoita henkilön tai tapahtumapaikan mukaan jne.

Macille löysin jo yhden ohjelmiston (en muista enää nimeä) ja sillä aloitin asiaa hoitamaan, mutta jotenkin sen käyttö vielä jäi, ehkä sen takia että olohuoneessa ei ole mäkki kiinni jolloin asian hoitaminen jää pienemmälle huomiolle. Täytynee siis jatkaa etsintöjä ja aloittaa tämä projekti mahdollisimman pian ennen kuin muistikortteja on kymmeniä ja projektin aloittaminen käy aina vain hankalammaksi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *