Viikonloppu takana parina päivänä mökkeillen

Ilta-aurinko laskemassa mailleen Lohjan mökillä

Viikonloppu jäi taakse tavallisesta poikkeavissa merkeissä, sillä perjantaina ja lauantaina vietin viikonloppua seurakuntaveljien kanssa Lohjalla Adventtikirkon mökillä. Edellisen kerran samanlaista viikonloppua vietettiin viime vuoden marraskuussa (lue täältä), mutta tuntuu aivan kuin tästä olisi ollut jo paljon pidempikin aika.

Mahdollista olisi ollut olla pe-su akselilla paikan päällä, mutta itse kävin erillisenä reissuna perjantaina siellä sekä myöskin lauantaina siten että kotiin tulin aina nukkumaan. Mökiltä ajaa kotiin noin tunnissa joten oli mukavampaa tulla omaan sänkyyn yöksi.

Meno oli jälleen mukavaa ja aktiviteetteihin kuului rentoa yhdessä olemista, syömistä, ylistämistä, teologisia ja yhteiskunnallisia keskusteluita ja tietenkin mukana oli myös saarnaa/opetusta. Lisäksi iltaisin oli saunat lämpimänä jossa perjantaina itsekin kävin ja rohkeammat kävivät myös avantouinnilla. Allekirjoittanut ei vielä siihen lähtenyt 😀

Sapatinpäivänä oli hyvä käydä järven jäällä kävelemässä

Jäälläkin tuli käytyä kävelemässä, en edes muista milloin moista olisi tullut tehtyä edellisen kerran. Paksuutta siis järven jäällä riitti vielä reilusti vaikka kevät on jo pitkällä tulossa. Kuitenkin kuten kuvistakin näkee on lunta vielä kohtalaisen paljon maassa että aivan kesäkeleistä ei vielä päästy nauttimaan.

Tälläkin kertaa reissu oli mukava joten tämän viikon vielä luultavasti jaksaa töitä painaa. Tämän viikon jälkeen onkin jo lomaa pääsiäistä edeltävä viikko joten pitkä vapaa tulee mukavasti rentoutumista varten (viikonloppu, seuraava viikko, seuraava viikonloppu sekä maanantai).

Leave a Reply

Your email address will not be published.