Suicide Squad on David Ayerin ohjaama DC Comicsin sarjakuvahahmojen varaan rakennettu toimintaelokuva vuodelta 2016. Sen pääosissa nähdään Margot Robbie, Will Smith sekä Jared Leto.
Tarinassa kerrotaan kuinka ARGUS-järjestön johtaja Amanda Waller (Viola Davis) saa Washingtonissa tahtonsa läpi voidakseen perustaa pahamaineisista rikollisista koostuvan iskuryhmän jonka tarkoituksena on toimia Yhdysvaltojen eduksi vaarallisia uhkia vastaan.
Pian ryhmän kokoamisen jälkeen ilmaantuukin suuri uhka ilmoille kun ihmisen ruumiissa kontrollin alaisuudessa pidetty noita vapautuu Wallerin hallintavallan alta vapauteen vapauttaen samalla myös veljensä. Veljensä kanssa noita alkaa olemaan pian jo niin suuri uhka kaupungille että rikollisista kasatun iskuryhmän on aika käydä vähemmän vapaaehtoisina taisteluun toisenlaista pahuutta vastaan.
Supersankarielokuvat eivät yleisesti ole sellaisia jotka lukeutuisivat omiin suosikkeihini, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat olleet vähintäänkin viihdyttäviä vaikkakin keskinkertaisia katsottavia. Aikaisemmin muistini mukaan ainoastaan Black Panther lukeutui itselläni kategoriaan huono supersankarielokuva ja oma arvioni sille on tyly 3/10, mutta valitettavasti Suicide Squad pääsee myös tälle lajityypissään keskivertoa huonompien elokuvien listalle.
Tarina alkaa suhteellisen latteasti ja vailla erityistä syvyyttä. Pahamaineisia rikollisia näytetään pintapuoleisesti jotta heistä saa edes ohuen hahmokuvan katsoja mieleensä luotua ja kohta rikollisia jo kiristetäänkin toimimaan yhteisen hyvän eteen. Kenestäkään hahmosta ei tässä vaiheessa saa erityisesti mitään mielenkiintoista irti eikä elokuvan edetessäkään hahmoihin tulla juuri syvyyttä saamaan. Taustoja kyllä avataan joidenkin rikollisten kohdalla tarinan edetessä, mutta tapa miten se näytetään on lähinnä tympäisevän teennäistä ja päälle liimattua eikä katsojalle synny minkäänlaista tunnesidettä ketään hahmoa kohtaan.
Hahmojen syvyyden puutteesta huolimatta rikollisjoukosta edes Harley Quinn (Margot Robbie) onnistuu olemaan mielenkiintoinen hahmo alusta loppuun saakka. Kaunis, energinen ja epävakaa pyskopaatti flirttailevalla mutta arvaamattomalla käytöksellä on ainoa hahmo joka edes jollain tapaa onnistuu pitämään katsojan mielenkiintoa sen verran yllä että mukana kulkevat tusinarikolliset eivät saa katsojaa nukahtamaan sohvalle elokuvaa katsoessa.
Visuaalisesti elokuva on kohtalaisen tyylikäs ja ohjaustyyli lajityypilleen tavallisen toimivaa tasoa, vaikkakin paikoitellen sekin käy jo tarpeettoman kliseiseksi – viimeistään siinä vaiheessa kun jo kuolleeksi luultu rakastettu ei olekaan vaihtanut hiippakuntaansa ajasta iäisyyteen, draamaattinen musiikki soi ja sankari kääntyy katsomaan taakseen nähdäkseen tämän “yllättävän” ilahduttavan käänteen.
Kaikista haukuista huolimatta kyllähän tämän katsoi ilman että siihen käyttämäänsä aikaa olisi jäänyt harmittelemaan. Sen visuaalinen puoli toimii, musiikkiivalinnat on hyviä ja Harley Quinnin hahmo on mielenkiintoinen persoona, mutta tasapaksu tarina yhdistettynä läjään täysin merkityksettömiä tusinahahmoja joille on koetettu kliseisesti rakentaa edes jonkinlaista tarttumapintaa onnistumatta siinä tekee tästä lajityypissään hieman keskimääräistä huonomman elokuvan.
Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 599 481 annettuun ääneen”]6,0/10[/simple_tooltip])
Leave a Reply