Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Charlie’s Angels (Charlien enkelit)

    Enkelit yhdessä pomonsa kanssa

    Charlie’s Angels (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty loogisesti muotoon Charlien enkelit on vuonna 2000 julkaistu komediallinen toimintaseikkailu. Sen on ohjannut McG joka tunnetaan paremmin mm. useista KoRnin musiikkivideoiden ohjauksesta. Pääosarooleissa nähdään Drew Barrymore, Lucy Liu, Cameron Diaz sekä Bill Murray.

    Charlien enkelit on alunperin ollut televisiosarja jota on tuotettu vuosien 1976 ja 1981 välisenä aikana ja myös tämä vuoden 2000 elokuva nojaa samaan kantavaan teemaan. Tarinassa on kolme naista jotka työskentelevät salaperäiselle miljonäärille Charlie Townsendille joka antaa heille aina välikätenä toimivan John Bosleyn (Bill Murray) kautta erinäisiä toimeksiantoja joissa heidän älylle ja taistelutaidoilleen on kysyntää.

    Tämänkertaisessa toimeksiannossa rikolliset ovat kaapanneet tietokoneneron ja saaneet sitä myöten myös käsiinsä hänen tekemän ohjelmiston. Charlie antaa enkeleileen tehtäväksi löytää tuo koodari ja palauttaa myös ohjelmisto sen omistajille. Tehtävän edetessä naiset kuitenkin saavat havaita että ohjelmiston vääriin käsiin joutumisella on paljon suurempiakin vaaroja kuin miltä se ensiksi vaikuttaa.

    Drew Barrymoren näyttelemä Dylan Sanders on yksi Charlien enkeleistä

    Omaan makuuni Charlien enkelit oli omassa lajityypissään erittäin hyvä elokuva. Pidin kuinka se onnistuu olemaan rento ja huumorintäyteinen kaiken taistelun ja toiminnan vastapainona ilman että kumpikaan tyyleistä kärsii tai pilaa tunnelmaa.

    Pidin myös selkeästi korostetun stereotyyppisistä miesten ja naisten olemuksien humoristisesta kuvauksesta; Charlien enkelit ovat kauniita naisia jotka käyttävät naisellisia avujaan häikäilemättä hyödykseen flirttailun jalon taidon kautta ja onnistuvat siten saavuttamaan tavoitteitaan kauniisiin naisiin heikkoina olevien miesten viettien viedessä ja huomion herpaantuessa tehtäviensä tekemisen kannalta epäolennaisuuksiin. Jotenkin tuntuu että jos vuonna 2019 tämänkaltaista sukupuolirooleihin ja niihin nojaaviin stereotypioihin yrittäisi elokuvassa tehdä huumoria olisi sosiaalisessa mediassa noitaroviot roihuamassa.

    Elokuvan julkaisusta on jo kulunut 19 vuotta ja erikoistehosteista on monin paikoin se helppoa myös havaita. Onneksi mitkään tällaiset piirteet eivät vieneet elokuvan viehätysvoimaa pois.

    Kokonaisuutena Charlie’s Angels oli elokuva jonka katsoi mielellään ja joka kyllä kestää useammankin katselun. Se on helppo, rentouttava ja varsin viihdyttävä toimintafilmi jonka katsomisessa ei tarvitse liiemmälti käyttää aivokapasiteetia miettien sen suurempia ihmeitä, sen kuin vain pistää leffan pyörimään ja antaa viihteen viedä mukanaan.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 165 741 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Office Christmas Party (Firman pikkujoulut)

    Carol (Jennifer Aniston)

    Office Christmas Party (IMDB) joka suomessa on nähty myös nimellä Firman pikkujoulut on komedia vuodelta 2016 jonka on ohjannut Josh Gordon ja Will Speck. Pääosarooleissa on mm. Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jason Bateman, Deadpoolissa nähty T. J. Miller, Frendeistä ja Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jennifer Aniston sekä X-Men Apocalypsessäkin nähtävä Olivia Munn.

    Juonessa kerrotaan IT-firma Zenotekistä jonka CEO:na toimiva Carol (Jennifer Aniston) ei ole tyytyväinen firman nykyiseen tulokseen. Hän aikoo laittaa toimipisteen kiinni mikäli firman CTO:na toimiva veljensä Clay (T. J. Miller) ei onnistu saamaan isoja kauppoja suuren asiakkaan kanssa parin päivän aikana. Carol myös ilmoittaa että toimiston suunnitellut pikkujoulut täytyy perua vastoin Clayn ja kumppaneiden ilmoituksia ja järkkäilyitä tapahtuman eteen.

    Koska elokuvan nimikin antaa osviittaa pikkujoulut kuitenkin järjestetään vastoin Carolin tahtoa. Clayllä on kuitenkin ylevänä ajatukesna kutsua tärkeän asiakkaan edustaja Walter (Courtney B. Vance) katsomaan pikkujoulujen meininkiä siinä toivossa että asiakas näkisi kuinka hieno meininki firmalla on ja saisi sen myötä myös hierottua kaupat pelastaakseen toimipisteen tulevaisuuden ja työntekijöidensä työpaikat.

    Bileiden meininki alkaa hitaan ja maltillisen alun jälkeen ottamaan elon merkkejä kiihtyen kohden hillitöntä dokaamista ja joraamista saavuttaen lopulta sen pisteen kun humalaiset toimistotyöntekijät pääsevät erinäisten ruumiinosiensa kopiokoneella kopioinnin vauhtiin ja siitä vielä paljon pidemmälle kauas kohtuuden suomista rajoista.

    Pikkujoulujen meininki meinasi lähteä väellä lapasesta

    Office Christmas Party on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä aivot nollille -tyylin komedia jonka vahvuuksia ei kannata lähteä kaivamaan ainakaan juonen omaperäisyydestä tai yllättävyydestä. Juoni on perinteinen sankaritarina jonka loppuratkaisun tietää jo samassa vaiheessa kuin ongelmankin. Toiselta konttorilta tuleva ilkeä CEO uhkaa laittaa firman kiinni heikon kannattavuuden vuoksi ja on enää pari päivää aikaa saada hänet muuttamaan mielensä. Katsojan ei liene ole kovin vaikeaa arvata miten loppuratkaisussa käy.

    Onneksi tämän tyylin elokuvissa vetovoima ja viihdearvo löytyy aivan muista piirteistä. Lähtökohtaisesti pidän tämän tyylin elokuvissa siitä että ne vetävät bilettämisen meiningin niin reilusti överiksi että se saavuttaa absurdiudellaan jo koomiset mittasuhteet. Ilahduttavasti näissäkin pikkujouluissa niin tapahtui ja humoristisia aspekteja irtoaa niin vahvasti stereotyyppisistä hahmoista ja heidän todellisen persoonansa esiin kuoriutumisesta, hahmojen koomisista hämäristä persoonallisuuksista kuin myös reilusti yli kohtuullisuuden rajojen vedetyistä toimenpiteistä joita konttorin johtajat ovat valmiita tekemään pelstaakseen alaistensa työpaikat.

    Tekniseltä puoleltaan elokuvassa ei ole mitään valittamista ja se on lajityypissään varsin tuttua kauraa. Näyttelytyö on perinteisen hyvää mitä tämän tasoluokan näyttelijöiltä osaa odottaakkin joten ei mitään poikkeavaa senkään suhteen.

    Clay (T. J. Miller) ja Josh (Jason Bateman)

    Omaan makuuni Office Christmas Party oli viihdyttävä elokuva joka kestää useammankin katselukerran. Tämä on kuitenkin niitä elokuvia että sitä varten täytyy olla virittäytyneenä oikealle taajuudelle missä liiallisesti ei aivotoiminta pääse häiritsemään puhtaan viihteellistä elokuvakokemusta.

    Tarinan kokonaishumoristisuus toimii vaikkakin yksittäiset läpät siellä täällä olivatkin lähinnä vaivaannuttavan huonoja. Tästäkin huolimatta kokonaiskuva elokuvasta vääntyy positiivisen puolelle.

    Mikäli elokuvan katsomiselle ei keksi muita syitä niin ainahan sen voi katsoa jo siksi että siinä on mukana aina yhtä tyylikäs Jennifer Aniston jonka vuoksi voi katsoa leffan kuin leffan vaikka useampaankin otteeseen.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 54 709 annettuun ääneen”]5,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Crash

    Christine (Thandie Newton)
    sekä Konstaapeli Ryan (Matt Dillon)

    Crash (IMDB) on Paul Haggisin ohjaama vuonna 2004 julkaistu rikos/draama/trilleri jonka pääosissa nähdään mm. Matt Dillon, Thandie Newton, Sandra Bullock, Don Chedle sekä Michael Peña.

    Elokuvan alussa poliisi löytää kuolleen tumman miehen. Pian ajassa hypätään edelliseen päivään ja siirrytään tapahtumiin joita on tapahtunut aikaisemmin tuolle kuolleelle miehelle kuin myös monille muillekin ihmisille joita yhdistää tavalla tai toisella samanlaiset haasteet elämässä.

    Tarinankerrontatapa on selkeästi yleisestä totutusta tavasta poikkeavaa – vaikkakaan ei uniikkia – sillä tarinassa ei ole selkeästi ainoastaan muutamaa yksittäistä päähenkilöä vaan siinä kerrotaan monen ihmisen elämää. Monien näytettävien henkilöiden elämät myös kohtaavat tavalla tai toisella tarinan aikana.

    Vaikka elokuvan kantavana teemana on rasismi, rotusyrjintä ja ennakkoluulot joita erilaiset ihmiset joutuvat elämässään kohtaamaan on silti sen vahvin ja koskettavin anti ehdottomasti sen kuvauksessa ihmisyydessä ja sen monimuotoisuudessa.

    Crashissa rasismia ja ennakkoluuloja käsitellään poikkeuksellisen hyvin ja monimuotoisesti. Tavallisesti itseäni lähinnä turhauttaa rasismia käsittelevät aiheet niin elokuvissa kuin muutenkin sillä monesti niiden narratiivi on kliseistä, mustavalkoista ja naiivia missä jotkut ihmiset tai ryhmät kuvataan useasti ainoastaan viattomina uhreina ja toiset ainoastaan läpeensä pahoina ennakkoluuloja omaavina typeryksinä jotka riistävät ja sortavat näitä ryhmiä. Tätä taustaa vasten oli todella ilahduttavaa nähdä kuinka moniulotteisesti ihmisten mielissä oleviin ennakkoasenteisiin oli onnistuttu pureutumaan ilman yksittäisten ryhmien demonisointia tai pyhimykseksi nostamista.

    Daniel (Michael Peña)

    Tarinassa nähdään valkoihoisia poliiseja ja heidän törkeää käytöstään tummia ihmisiä kohtaan mutta kuitenkin annetaan tilaa myös rasistisille tummaihoisille jotka näkevät kaikessa rasismia silloinkin kuin sitä ei ole ollen lopulta itse omien ennakkoluulojensa vankeja. Mukana tarinassa on myös latinoita, kiinalaisia ja myös muita eri kulttuureita ja etnisyyksiä eikä heidänkään väliset keskinäiset ennakkoasenteet toisiaan kohtaan jää elokuvassa käsittelemättä. Ennakkoluulot erilaisia etnisyyksiä kohtaan on universaali asia eikä se rajoitu ainoastaan yksittäisiin ryhmiin.

    Omaan makuuni elokuvan kuvaus rasismista ja rotusyrjinnästä oli erittäin onnistunutta. Vaikka se kuvaakin hyvin niitä negatiivisia piirteitä joita ihmiset joutuvat rasismin vuoksi kokemaan kuvaa se myös erinomaisesti myös aitoa ihmisyyttä missä jokaisessa löytyy myös paljon hyvääkin. Hetkeä aikaisemmin lähimmäistään törkeästi kohdellut ihminen on tosipaikan tullen kuitenkin valmis tekemään kaikkensa toisen pelastaakseen – aivan samoin kuin hetkeä aikaisemmin toista auttanut ihminen on hetkeä myöhemmin valmis tekemään vääryyttä omien ennakkoluulojensa seurauksena.

    Kokonaisuutena Crash on erinomainen elokuva ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se ei sorru samaan mustavalkoiseen narratiiviin missä on vain uhreja ja sortajia vaan se avaa hyvin myös kumpienkin sielunmaisemaa. Jokaisessa meissä on aineksia kyetä niin sortamiseen kuin sorrettuna olemiseen mutta lopulta meitä kaikkia yhdistää pohjimmiltaan samanlainen ihmisyyden ääni.

    Elokuva pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulle.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 404 699 annettuun ääneen”]7,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Batman Forever

    Val Kilmer nähdään Batmanin roolissa

    Batman Forever (IMDB) on Joel Schumacherin ohjaama toiminta/fantasia/seikkailu vuodelta 1995. Sen pääosarooleissa nähdään Val Kilmer, Nicole Kidman, Tommy Lee Jones sekä Jim Carrey.

    Elokuvan tarinassa Bruce Waynen firmassa töissä oleva ja Brucea fanaattisuuteeen asti ihannoiva Edward Nygma (Jim Carrey) on kehittänyt vallankumouksellisen laitteen jonka avulla aivoihin voidaan lähettää suoraan elokuvamaisia kokemuksia ilman tarvetta televisiolle. Edward esittelee Brucelle laitettaan mutta Bruce ei lähde aivan yhtä innokkaasti laitteen kehittämisideaan mukaan sen mukana tulevien haittojen ja uhkien vuoksi. Brucen torjunta on kova kolaus hänelle ja viimeistään siinä vaiheessa mielenterveydeltään epävakaalta vaikuttanut Edward ei enää jätä epävakautta ainoastaan epäilyksen asteelle.

    Edwardista tulee myyttinen Arvuuttaja joka liittoutuu yhteen alamaailman Harvey “Kaksinaaman” Dentin (Tommy Lee Jones) kanssa rikollisuuden polulle. Vähitellen he yhdessä pyrkivät poistamaan kuvioista yhteiseksi viholliseksi muodostuneen Batmanin.

    Batmanin elämän kuvioissa on mukaan astunut tohtori Chase Meridian (Nicole Kidman) jonka kanssa niin Brucella kuin hänen alter-egollaan Batmanilla tuntuu olevan vientiä. Batman Foreveriin on saatu mukaan myös Batmanin apuriksi tullut Robin (Chris O’Donnell) jonka kanssa he ottavat yhteen Arvuuttajan ja Kaksinaaman kanssa.

    Tohtori Chase Meridian (Nicole Kidman)

    Mikäli on katsonut aikaisemmin ainoastaan uudempia Christopher Nolanin ohjaamia Batman-elokuvia (mm. Batman Begins) ja hyppää sen jälkeen katsomaan näitä vanhempia 80- sekä 90-luvun lepakkomies-elokuvia on tyylilajin muutos suuri. Siinä missä uudemmat Nolanin ohjaamat teokset ovat monella tapaa vakavamielisempiä ja vakavamminkin otettavia elokuvallisesti on näiden vanhempien versioiden kanssa hyvä varautua reilusti yliampuvaan teatreaaliseen ilmaisuun. Monella tapaa kyseinen tyylikeino aiheuttaa myös sen että elokuvasta tulee tunnelmaltaan merkittävästi kepeämielisempi, humoristisempi ja lapsenmielisempi joka toimii hyvin mikäli osaa siihen sen mukaisesti suhtautua eikä etsi kovin vakavamielistä elokuvaa.

    Näyttelytyö on elokuvassa toimivaa ja roolihahmojen persoonallisuuden piirteet tulevat hyvin esiin näyttelijöiden kautta. Terveet yksilöt ovat roolihahmoiltaan ja näyttelyltään maltillisia kun taas mielipuolet rikolliset ovat korostetun teatreaalisia luoden hyvin kontrastia persoonien välillä.

    Visuaalinen tyyli elokuvassa on miellyttävällä tapaa tummanpuhuva. Oman aikansa erikoistehosteet näyttävät nykyisiin tehosteisiin tottuneeseen silmään jo hieman karkeilta mutta samalla myös hieman sympaattiseltakin. On mielenkiintoista huomata kuinka paljon tehosteet on kehittyneet parissa kymmenessä vuodessa.

    Kokonaisuutena Batman Forever on toimiva elokuva lajityypissään. Se on visuaalisesti sopivan tummanpuhuva pitääkseen yllä Gothamin sateisen ja synkän tunnelman mutta kuitenkin näyttelytyön ilmeikkään ilmaisun vuoksi se on sopivan kepeä eikä käy tunnelmaltaan raskaaksi.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 223 670 annettuun ääneen”]5,4/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Tulitikkkutehtaan tyttö

    Iris (Kati Outinen)

    Tulitikkutehtaan tyttö (IMDB) on Aki Kaurismäen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1990. Pääosarooleissa nähdään Kati Outinen, Elina Salo, Esko Nikkari, Silu Seppälä sekä Vesa Vierikko.

    Tarinan keskiössä on tulitikkutehtaalla työskentelevä Iris Rukka (Kati Outinen jonka elämä on ulkoisesti katsoen varsin tavallisen oloista mutta sisäisesti kuitenkin hyvin yksinäistä. Hän käy töissä ja saa palkkaa jonka hän kuitenkin tuo kotiin äidilleen ja isäpuolelleen joille hän iltaisin myös laittaa ruoatkin valmiiksi.

    Iris vaikuttaa yksinäiseltä mutta silti läheisyyttä kaipaavalta. Tanssiaisista hän ei kuitenkaan itsellensä löydä miestä vaan saa vain huomata osansa seinäruusuna. Seuraavasta palkastaan hän päättää ostaaa itsellensä uuden kauniin mekon ja lähtee baariin jossa viimein mies, Aarne (Vesa Vierikko) lähestyy häntä.

    Suuret toiveet ja haaveet rakkaudesta eivät kuitenkaan toteudu ja yhden yön rakkauden kaipuun huuma vaihtuu vain epätoivottuun raskauteen. Aarne ei kuitenkaan tahdo lasta sen enempää kuin Iriksen seuraakaan ja niinpä hän saa jälleen havaita tulleensa pettyneeksi. Pettymyksien myötä elämä alkaa hakemaan toisenlaisia suuntia eikä paluuta vanhaan enää ole.

    Iriksen isäpuoli, Aarne sekä Iriksen äiti

    Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö on synkähkössä ja vakavamielisen raskastunnelmaisessa ilmaisussaan mielenkiintoinen elokuva. Se ei nojaa missään vaiheessa tarpeettoman monisanaisiin dialogeihin eikä se lähde katsojaa aliarvioivalla ilmaisutavalla vääntämään jokaista asiaa rautalangasta. Sen sijaan tarinaa kerrotaan vahvasti visuaalisin keinoin turhia selittelemättä mutta siten että katsoja sen helposti ymmärtää.

    Päähenkilön henkilökuvan rakentaminen on tehty tyylikkäästi niin hänen itsensä kautta kuin myös muiden ihmisten elämän kuvauksen kautta. On helppoa ymmärtää Iriksen eri puolia peilatessa häntä hänen lähipiiriinsä ja heidän käytökseensä.

    Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Sen verkkainen tyyli ja vähäsanainen ilmaisu on hyvä esimerkki siitä kuinka paljon elokuvassa voidaan näyttää ja kertoa ilman että kaikkea tarvitsee suoraan näyttää tai kertoa. Se antaa tilaa katsojalle tulkita ja ymmärtää ilman että kaikkea syötetään valmiiksi helposti lusikoitavassa muodossa.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 8130 annettuun ääneen”]7,6/10[/simple_tooltip])