Kuten jokunen tovi takaperin kirjoitin täällä blogissani hankin itselleni akkukäyttöisen porakoneen (lue täältä). Tämän työkalun innoittamana pääsin käytävän seinään ruuvailemaan ruuveja joihin sitten oli mahdollista viritellä valokuvakehyksiä.
Aikaisemmin seinä on ollut täynnä valokuvia jotka ovat olleet ilman kehyksiä, mutta muutama kuva kehystettynä antaa mukavan rennon ja tilavan ilmeen käytävälle.
Käytävälle makuuhuoneen ja keittiön väliselle seinälle kuviksi valikoitu keikkakuvista Silentium-yhtyeen Riina Rinkisen siluetti, Entwine-yhtyeen Mika Tauriainen sekä Amorphis-yhtyeen Tomi Joutsen.
Ruotsalaisen melodista death metallia soittavan Dark TranquillitynMikael Stanne pääsi oven viereen vaakatasossa olevaan kuvaan.
Olohuoneen tauluiksi valikoitui Dark Tranquillity -yhtyeen Mikael Stanne, Carach Angren -yhtyeen vokalisti Dennis “Seregor” Droomers sekä kotimaisen Amoprhis-yhtyeen vokalisti Tomi Joutsen.
Olohuone on kokenut merkittävän muutoksen parissa kuukaudessa
Tarkoituksena on myöhemmin vielä lisätä käytävälle WC:n oven viereen jokin keikkakuva, mutta se odottaa siihen saakka kunnes käyn IKEAssa ostamassa vielä yhden taulukehyksen.
Visiona on myös saada muutama taulu makuuhuoneen seinälle sekä keittiön seinälle, mutta niiden seinälle saaminen vaatii kuitenkin ensin oikeanlaisten työkalujen hankintaa. Makuuhuoneen ja keittiön välinen seinä on kiveä, joten nykyisillä työkaluilla ei valitettavasti reikiä tällaiseen seinään onnistu tehdä mutta ehkä ensi vuonna saatan hankkia poravasaran jolla sitten reikien teko onnistuu aina tarpeen vaatiessa myös kiviseinään.
Boat Trip (IMDB) on vuonna 2002 julkaistu komedia jonka on ohjannut Mort Nathan. Pääosissa nähdään Cuba Gooding Jr, Horatio Sanz sekä Roselyn Sanchez.
Naisystävästään kuukausia takaperin tapahtunutta eroaan yhä vellova Jerry (Cuba Gooding Jr.) lähtee ystävänsä Nickin (Horatio Sanz) ylipuhumana mukaan sinkkujen laivaristeilylle. Jerry ei ole erityisen innokas aluksi lähtemään ja päästämään vieläkään irti menneestä, mutta Jerryn vakuuttelut laivasta täynnä iskettävissä olevia kauniita naisia saa hänet kuitenkin muuttamaan mielensä ja innostumaan risteilyn suomista mahdollisuuksista.
Harmikseen Nick ja Jerry havaitsevat liian myöhäisessä vaiheessa että haaveet kauniiden naisten iskemisestä uhkaavat jäädä yhä vain kaukaiseksi haaveiksi sillä laivan jo nostettua ankkurinsa satamasta heille valkenee että risteilyn kohdeyleisönä on homomiehet eikä naisia laivalta kovin helpolla löydy.
Ystävysten iloksi kauniimman sukupuolen edustajia laivalta lopulta löytyy ja kumpikin pääsee pian lämittelemään iskemistaitojaan. Naisten läheisyyteen päästäkseen he esiintyvät homoina odottaen otollista hetkeä todellisen suuntautumisensa näyttämiselle.
Gabriella (Roselyn Sanchez) ja Jerry
Boat Trip on suoraviivaisen mutkaton myöhäisillan komedia josta kovin syvällistä merkitystä tai tarkoitusta ei kannata lähteä etsimään sen enempää kuin kovin suurta huumoriarvoakaan. Sen huumori nojaa monin paikoin stereotyyppisiin mielikuviin homoista sekä heteroista joilla on vahvat stereotyyppiset mielikuvat homoista. On aivan yhtä helppoa ymmärtää mikäli joku tulkitsee tämän elokuvan homoseksuaaleja pilkkaavaksi elokuvaksi kuin sitä jos joku näkee tämän median välityksellä levitettävänä homoutta normalisoivana viihteenä.
Nickin käsitykset homoista on hyvin stereotyyppiset ja hän saa laivaristeilyn aikana huomata asenteidensa ja ennakkoluulojensa olevan vailla pohjaa. Samaan aikaan elokuva kuitenkin kuvaa laivalla olevia miespareja ja yksittäisiä homoseksuaaleja monella tapaa stereotyyppisellä otteella joten elokuvan mahdollisesta agendasta tai sen puutteesta on helppo olla saamatta mitään sen suuremmin irti.
Roiseissa myöhäisillan komedioissa yleensä ei tule kovin suuria arvokysymyksiä katsojalle herätettyä enkä usko että se yleensä on edes tarkoituksena, joten katson itse mieluummin tämän tyylilajin komediat puhtaasti aivoja nollaavana viihteenä enkä niinkään yhteiskunnallisesti kantaaottavina teoksina.
Harmillista kyllä Boat Trip ei onnistu erityisen hyvin missään osa-alueella. Sen komediallinen anti kyllä flirttailee High School -huumorin suuntaan missä miesten ensisijaisena tarkoituksena on pyrkiä löytämään nainen ensisijaisesti vain seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen, mutta harmillisesti tämän karikatyyrisen mieskuvan toteutus jää ontuvaksi. Nick ja Jerry eivät ole enää järin nuoria joilta tämänkaltaista käytöstä voisi vielä odottaa, joten heidän teinipoikamainen käytöksensä tuntuu lähinnä vain keskenkasvuiselta typeryydeltä.
Vaikka tätä elokuvaa analysoimalla voi helposti löytää ison kasan piirteitä mikä tekee siitä huonon, päädyn kuitenkin laskemaan sen keskinkertaiseksi. Se on omassa viitekehyksessään tarpeeksi toimiva, sen väsynyt huumori paikoitellen jaksaa oikeassa mielialassa jopa naurattaa enkä tämänkaltaisista elokuvista etsi muutenkaan mitään muuta kuin tarpeeksi junttia huumoria joka tekee siitä puhtaasti viihdyttävän teoksen oikealle kohdeyleisölle.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko IPA on 5,5 % vahvuinen Indian Pale Ale eli IPA ja sitä myydään niin tölkkeinä kuin pullotettunakin hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. EBU-arvo oluessa on 64, EBC 21 ja kantavierrettä lötyy 13,2 %. Lisää teknisiä tietoja löytää valmistajan sivuilta (katso täältä).
Ulkoisesti tölkki kuuluu aikaisemmin testaamieni Kukko-oluiden tapaan suhteellisen mitäänsanomattomaan kategoriaan. Pulloversio näyttää jotenkin tyylikkäämmältä, mutta tölkkiversio jättää itseni kaipaamaan jotain kauniimpaa.
Tölkin avattua ja tuoksua nuuhkaistua löytää hyvän ja hedelmäisen raikkaan vaikkakin jopa hieman imelänkin oluen joka houkuttelee maistamaan. Tölkkiin kaataminen vaatii hieman malttia sillä vaahtoavuus on runsasta, mutta tuoppiin tiensä löydettyä olut säilyttää miellyttävän tuoksunsa juontikokemuksen ajan.
Väri on tumman kuparinen punaisella vivahteella ja omaan silmääni se on selkeästi montaa muuta olutta miellyttävämpää väriltään.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, vaikkakin sen verran runsas että lähentelee jo täyteläisyyttä. Maku on voimakkaan humalainen ja siinä on imelää makeutta ja hedelmäisyyttä pitämässä selkeästi esiin nousevaa katkeraa makua kurissa. Katkeruus on kuitenkin sen verran voimakasta että jälkimakuna se nousee voimakkaasti kielelle. Mielenkiintoista kyllä, ipojen ominainen greippinen maku ei tunnu makukentässä kovinkaan selkeänä ennen kuin vasta jälkimaun katkeruudessa.
Kokonaisuutena Kukko IPA on toimiva olut vaikkakaan itselleni se ei ole aivan ykkösvalinta voimakkaan ja katkeran jälkimakunsa vuoksi. Silti tästä on helppo nauttia pieninä annoksina.
Musiikkina tämän kanssa menee hyvin kotimainen rock, mm. Apulanta – Amerika tai Juustopäät – Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa).
Dali Ikon 2 -kaiutinpari on kohtalaisen kookas ilmestys
Yleistä
Tämänkertaisena kaiutintestinä on tanskalaisen DALIn Ikon 2 -kaiutinpari. Aikaisempaa kokemusta kyseisen valmistajan kaiuttimista ei ollut, mutta tori.fi:n kautta nämä itselleni kulkeutuivat päikseen vaihdossa toisiin kaiuttimiin.
Ikon 2 -sarjan kaiutinpari on omaan visuaaliseen silmääni sanalla sanoen kohtalaisen ruma. Ne kyllä ajavat asiansa ja eivät suhteettomasti häiritse silmää, mutta varsinaisena sisustuselementtinä näitä ei kyllä mieluusti katsele. Lisäksi itseäni yllätti hieman kaiuttimien kookas olemus.
Aikaisemman hyllykaiutintestin tapaan testisetuppina toimii Pro-Ject MaiA S2 -vahvistin johon ääni tulee Spotifystä PC:ltä. Televisio toimii tietokoneen kakkosnäyttönä ja ääni menee television digitaalisen ääniulostulon kautta vahvistimelle josta se sitten tulee kaiuttimille, joten DACinakin toimii siis samainen vahvistin.
Miltä Dalit kuulostavat
Testikappaleet
Lyhyesti Dali Ikon 2:n voi tiivistää sanoihin rento, hengittävä ja tasapainoinen. Testilistan ensimmäisenä soiva Sarah Connorin From Sarah With Love soi miellyttävästi ja sen pehmeän mielyttävä bassokuvio pääsee hyvin esiin tukottamatta kuitenkaan muuta äänialuetta. Akustisen kitaran näppäilyt soivat kirkkaasti ja puhtaasti ja muutoinkin kokonaisuutena kappale sointi on maltillisen hillittyä ja nautittavaa kuunneltavaa.
Heti seuraavana soiva Ur so gayn Unplugged-versio ei sekään jätä kylmäksi. Rytmikään rennosti soljuva musiikki laittaa jalan heilumaan musiikin tahtiin ja toisto on puhdasta ja miellyttävää vailla yllätyksiä. Myöskin Britney Spearsin Till the world ends soi toimivasti, vaikkakin bassotoisto kaipaisi aavistuksen lisää auktoriteettiä ja napakkuutta jotta kappale lähtisi lentoon kaipaamallaan tavalla. Ei tämä huonolta kuulosta, mutta silti jotain jää puuttumaan. Mikäli ekvalisaattorin käyttö ei kuulijalle kuulu musiikin häpäisyn kategoriaan on tämä luultavasti korjattavissa oleva puute.
Nightwishin Oceanbornin ajoilta nopeutta, menoa ja meininkiä pöytään tykittävä Devil & The Deep Dark Ocean osoittaa hyvin Dalin erottelevan ja tasapainoisen soinnin. Vaikka rummuissa on vauhtia kuin piripäisessä ADHD-potilaassa sokeriövereissä pysyy Dalin sointi silti erottelevana ja napakkana mukana puurouttamatta äänikenttää. Myöskin Wilskan spiikkaukset erottuvat kuulijalle suhteellisen vaivattomasti eivätkä ne huku äänikenttään epämääräiseksi puuroksi.
Diana Krallin The Girl In The Other Roomissa kaiuttimien läsnäolon tuntu ja stereokuva pääsevät hyvin koetukselle eikä Dalit jätä tältä osa-alueelta kylmäksi. Läsnäolon tuntu on hyvä ja helposti voi keskittyä kuuntelemaan musiikkia eikä kaiuttimia.
Kornin Love Songin akustinen veto, Chisun Sama nainen ja Indican Nirvanaan soivat jokainen nautittavasti vailla vaikeuksia eikä Daft Punkin Instant Crush jätä sekään paljoa kaipaamaan, ainoastaan aavistuksen tiukempaa otetta bassopäähän. Luultavasti sitäkään ei tulisi kaivattua ellei olisi tätä jo aikaisemmin kuunnellut toisenlaisilla kaiuttimilla jossa bassotoisto on omaa korvaani miellyttävämpi. Erottelevuus ja tasapainoisuus on hyvin läsnä myös tätä kuunnellessa joten kyllä näillä musiikista voi helposti nauttia.
Päätösraitana soiva Birdyn Strange Birds soi kauniin soinnukkaasti, lennokkaasti ja tasapainoisesti myös kovemmalla äänenvoimakkuudella kuunneltuna. Toivottavasti naapurit pitävät tästä kappaleesta yhtä paljon kuin itse pidän 🙂
Loppupäätelmät
Dali Ikon 2 -sarjan kaiutinpari on erinomainen valinta kun äänenlaatu on tärkeä kriteeri. Ulkoisesta kauneudesta (kuten siitä äänelaadustakin tietenkin) voi olla montaa mieltä, mutta omaa silmääni ulkonäkö ei erityisemmin miellytä. Jollain tapaa kaiuttimien yläosasta tulee mieleen pölynimurin suodattamien ja Darth Vaderin maskin kombinaatio eikä se ole mitenkään kaunis näky. Onneksi makuja on monia ja näihinkin saa etusuojat, joten tämä tuskin on kovin monelle kaiuttimia ostavalle mikään kynnyskysymys.
Ääni soi puhtaasti ja rennosti kautta linjan luoden musiikin kuuntelusta miellyttävän kokemuksen. Ainoa mitä itse jäin paikoitellen kaipaamaan oli aavistuksen tiukempi bassopään toisto, mutta missään vaiheessa se ei niin paljoa häirinnyt että erityisen paljon mitään olisi tuntenut menettäneensä.
Dalit eivät missään vaiheessa ärsytä eikä aiheuta tuntemusta siitä että äänet pitäisi vääntää pois huonon äänenlaadun vuoksi, joten kyseessä on kelpo kaiuttimet.
Uutena Dali Ikon 2 parihinta on pyörinyt ilmeisesti 550 Englannin punnan tietämissä eli noin 600 euron kieppeillä.
