Aleksin Blogi

  • Kuukausikatsaus tammikuuhun

    Ropeltamassa

    Kuten jo hitaammatikin ovat kenties kerenneet havaitsemaan on helmikuu saapunut ja tammikuu on enää vain muisto menneestä mielen syvissä sopukoiossa. Blogilleni tavalliseen tapaan on aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus viime kuukauden tapahtumiin yleisellä tasolla.

    Tammikuu oli tavallinen perus jees kuukausi, mitä nyt sääolosuhteet ovat olleet kaikkea muuta. Vettä on tullut paljon ja lumesta ei ole ollut juuri tietoakaan yksittäisiä lumipyryjä lukuunottamatta. Positiivisesti ajatellen eipä ole joutunut kuitenkaan auton lasejakaan skraappailemaan kovin usein 😀

    Töissä tuli käytyä, uutta tuli opittua ja tulipa loppukuusta hieman pienimuotoisesti koodailtuakin. Lisäksi kotona tuli verkon infrastruktuuria päiviteltyä joten niistä sitten kirjoitan joskus erillisen postauksen kunhan saan aikaiseksi.

    Töiden lisäksi elämään mahtui muutakin, eli kavereita tuli nähtyä normaaliin tapaan ja saimme vihdoin yhden kaverini videon editoitua valmiiksi (lue täältä postaus aiheesta). Muuten en kerennyt tai saanut videoeditointijuttuja tehtyä, mutta muutamat käsikirjoitukset sain kirjoiteltua jo valmiiksi kuitenkin odottamaan kuvakäsikirjoituksia ja tekemistä. Videoharrastus siis jatkuu yhä vain.

    Kävin Machinae Supremacyn keikalla

    Elokuvia tuli katsottua viime kuussa 23, joten hieman on jäänyt aikaa kaiken muun ohella myös leffojen katsomiselle. Ilahduttavasti loppukuun puolella kerkesin aikaa jättämään myös PC-pelaamisellekin, useampana iltana tuli pelailtua useita tunteja. Mukavan rentoa puuhaa.

    Kuun alussa oli myös keikoilla käyntiä. Kävin katsomassa Machinae Supremacyn ja samalla tuli hieman nähtyä lämppärinä ollutta Somehow Jotakin. Kuvia Machinae Supremacyn keikasta löytää täältä ja Somehow Jon keikasta löytää täältä.

    Mitään suurta ja mullistavaa elämässä ei tapahtunut, tavallista pönöttämistä siis on ollut arki. Seuraavan levyn materiaalien äänitykset ovat edenneet ja lähipäivinä niitä on tarkoitus jatkaa joten jospa Q1:llä saa levyn vihdoin valmiiksi ja Spotifyyn/iTunesiin ja muihin vastaaviin.

    Mukavaa alkanutta helmikuuta jokaiselle!

  • Leffalauantai: Desperate Measures (Piinaavat hetket)

    Peter McCaben roolissa nähdään Michael Keaton

    Desperate measures (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Piinaavat hetket on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut rikostoiminta/draamaelokuva jonka on ohjannut Barbet Schroeder. Pääosarooleissa nähdään Michael Keaton ja Andy Garcia.

    Juonikuvio kertoo San Franciscon poliisina toimivasta Frank Connorista (Andy Garcia) jonka yhdeksänvuotiaalla pojallaan on syöpä, joten kuten jokainen hyvä isä tekisi niin myös hän haluaa pelastaa poikansa kuolemalta. Poikansa pelastamisessa tarvittaisiin oikeanlaista luuydintä jollaista löytyy ainoastaan Peter McCabelta (Michael Keaton), mieheltä joka kuitenkin istuu parhaillaan vankilassa tapoista.

    Frank ja Peter pääsevät keskusteluissaan sopimukseen josta kumpikin osapuoli hyötyisi. Peter antaa luuydintään Frankin pojan pelastamiseen ja hän itse saa vastapalveluksena vankilassa paremmat oltavat. Sopimus vaikuttaa hyvältä mutta kuten tämänkaltaisessa elokuvassa odotettua on, sopimukset on tehty rikottaviksi ja pian vaarallista rikollista ollaan ottamassa kiinni poliisivoimien toimesta uudemman kerran.

    Frank Connor (Andy Garcia)

    DVD-levyn kansitaiteen ja takakannen lyhyen kuvauksen perusteella syntyi mielikuva suoravaiivaisesta toimintaelokuvasta eivätkä ennakko-odotukset johtaneet harhaan. Desperate Measures on helposti lähestyttävä kepeän viihteellinen toimintaelokuva jossa on lajityyppinsä ominaispiirteet niin hyvässä kuin pahassakin – riippuen siis siitä mistä katsoja sattuu pitämään.

    Tarinassa on poliisi joka on valmis joustamaan lain noudattamisesta tilanteen niin vaatiessa, siinä on vaarallinen rikollinen joka yksin näyttää koko poliisivoimille kuka tätä sirkusta pyörittää ja kokonaisuuden sinetöi ennalta-arvattava tai vähintäänkin pääpiirteiltään ennalta-arvattava loppu. Itseäni onneksi nämä kliseisyydet eivät häirinneet tämän elokuvan tapauksessa sillä kokonaisuus oli mukavan kepeä ja viihdyttävä.

    Pidin elokuvan ohjauksessa siitä että se ei turvautunut yleisiin mutta siitäkin huolimatta typeriin suhteettoman nopeisiin ja sekaviin leikkauksiin ja huojuviin kameratyöskentelyihin joka tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus aivan liian monen elokuvan tapauksessa.

    Kokonaisuutena Desperate Measures on genressään viihdyttävä tapaus niihin hetkiin jolloin tekee mieli rojahtaa sohvalle, nostaa jalat pöydälle ja jättää aivot narikkaan muutamaksi tunniksi. Ei tämä mikään mestariteos ole, mutta kyllä siitä viihdearvoa irti sai koko rahan edestä.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 15 308 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Birra Morena Oro

    Birra Morena Oro on italialaisen Birra Morenan panimon lager. Vahvuutta sillä on 5.2 %. Harmillisesti muita tietoja oluesta en sitten löytänytkään ainakaan kotimaisella kielellä tai lontooksi joten tarkempia tietoja etsivä joutuu turvautumaan hakukoneiden pariin paremmalla menestyksellä.

    Oluen tuoksussa on monien tsekkiläisten lagereiden tunnelmaa ja sokkona olisin väittänytkin olutta sen vuoksi tsekkiläiseksi. Vaahtoaminen on kevyen maltillista ja tuoppiin kaataminen käy vaivattomasti. Pinnalle muodostunut vähäinen vaahto katoaa myös pian pois. Väriltään olut on kuparinkeltaista.

    Suutuntuma on puolitäyteläinen. Maku on raikas, hedelmäinen ja sitruksinen. Hetken suussa pidettyä maun vivahteet nousevat selkeämmin ja miellyttävämmin esiin. Omaan makuuni tämä on lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistuna erinomainen olut, eli sellainen että tätä tulee kyllä toisenkin kerran kaupasta kotiin kannettua jos haluan Budvarille vaihtoehdon mutta kuitenkin samanalaisella fiiliksellä.

    Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin mm. Nirvana – Heart-shaped box tai Alice in Chains – Man in the box.

  • Kuntosalikausi avattu!

    Salikengät tuli hankittua

    Viime viikon maanantaina sain hankittua työpaikan kuntosalille lätkän jolla pääsen käymään salilla. Koska salille pääsy vaatii asianmukaisia kenkiä kävin lauantaina kirkon jälkeen Intersportista etsimässä töppöset joilla salille saa mennä pyöriskelemään ja tekemään myös treenejä siinä sivussa jos pelkkä pyöriskely tuntuu muuten turhalta ja merkityksettömältä.

    Ajatuksena oli etsiä edulliset kengät että edes pääsen menemään salille. Jos salilla innostuu käymään enemmänkin näkee kuitenkin vasta ajan kanssa minkälaisia liikkeitä tekee ja minkälaisia ominaisuuksia kengillä olisi hyvä olla joten hillittömiä summia ei kannattanut sijoittaa.

    Ilahduttavaa kyllä Niken poistomalli oli edulliseen hintaan myynnissä joten 40 eurolla sai kengät liikkeestä kantaa pihalle. Tämä jos mikä oli erinomaista, sillä tähän mennessä parhaat kengät joita olen omistanut ovat olleet Nikejä (jotka ovat käytössäni pääasiallisena ulkokenkänäkin) joten hyvä ajankohta sattui kaupoilla käynnissä olemaan alennuksen osalta.

    Viime sunnuntaina sitten kävin illalla muiden menojeni jälkeen tutustumassa työpaikan saliin. Sali oli monipuolinen ja laitteita löytyi vähän joka lähtöön, mutta koetin ainoastaan muutamaa. Testailin juoksumattoa ja kuntopyörää, muuten kyykkäilin kahvakuulat kädessä ja enimmäkseen hypin hyppynarulla. Säkkiä olisi tehnyt mieli piekseä, mutta valitettavasti nyrkkeilyhanskoja ei salilla ollut. Täytynee käydä ostamassa jokin päivä urheiluliikkeestä jonkinmoiset niin pääsee nyrkkeilysäkin kimppuun.

    Nopeasti tuli huomattua että hyppynarulla hyppely oli aivan uskomaton tappolaji tällä kunnolla jo muutaman minuutin jälkeen. Lisäksi sai samalla havaita että hyppynarulla hyppely vaatii myös jonkinlaista koordinaatiotakin kehitettäväksi kunnon lisäksi, sillä parhaana sarjana sain hypittyä varmaankin alle 30 pyöräytystä. Jotenkin vain rytmi meni sekaisin ja naru tökkäsi jalkoihin.

    Ensimmäisellä salikerralla oli kestoa luultavasti noin 30 minuuttia joten mitenkään pitkän kaavan kautta ei tullut lähdettyä. On parempi lähteä maltillisesti kehittämään salikäyntikulttuuria kuin täysillä ja veri suussa jotta motivaatio ei lopu heti ensimmäisen viikon jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa!

  • Kokeilussa: NAIM CD5x CD-soitin

    NAIM CD5x levykelkka avoinna

    Viime vuoden puolella ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi käytetyn NAIM CD5x cd-soittimen kun hifi-liikkeestä sellaisen onnistuin löytämään. Annoin vanhan Rotelin A14 -vahvistimen vaihdossa ja maksoin vielä hieman välirahaa ja saimme kaupat tehtyä.

    Muutamia levyjä kotona kuunneltuani alkoi kuitenkin käytetyn laitteen kanssa olemaan ongelmia ja laite tuli vietyä huoltoon. Huollossa soittimeen vaihdettiin uusi lukupää ja tammikuun puolella sain soittimen takaisin. Joulukuussa tosin soittimen vasta huoltoonkin vein ja välissä oli tietenkin joulun pyhät, uudet vuodet ja muut vastaavat jotka aiheuttivat hieman odottamista. Yhtä kaikki, soitin tuli takaisin huollosta koneistonsa osalta kuin uutena ja levyjä on päässyt sen jälkeen kuuntelemaan.

    Soittimen takapaneelista löytyy ulosvienti audiolle RCA-liitännällä sekä NAIMin omalla DIN-liitännällä. Hankin tähän myös DIN-kaapelin jolla sitten soittimen olen yhdistänyt vahvistimeeni (lue täältä vahvistimesta). Kuten monen muunkin NAIMin soittimen tapaan ei tässäkään ole jostain syystä lisätty digitaalista ääniulostuloa jota kautta soittimen voisi yhdistää erilliseen DACiin. Onneksi asialla ei ole kovin suurta haittaa sillä soittimen oma äänenlaatu on omaan makuuni ainakin erinomainen.

    Soittimella on tullut pyöritettyä eri genren musiikkia ja artisteja on mennyt aina Amon Armarthista Lily Alleniin ja olenpa tällä soittanut mitä tahansa on musiikki kuulostanut rennolta ja rytmikkäältä, helposti nautittavissa olevalta.

    Useamman levyn tapauksessa on tullut bongattua myös uusia elementtejä levyltä, esimerkiksi aikaisemmin kuulematta jääneitä laulutuplauksia. Tämä tietenkin voi hyvinkin olla seurausta myös itselleni ja korvilleni vielä suhteellisen uusista kaiuttimista joita en ole vielä satoja tunteja kerennyt kuuntelemaan, mutta oli miten oli, hyvältä on musiikki kuulostanut ja sepähän se pääasia.

    Mielenkiintoisesti Dark Tranquillityn The Gallery -albumilla kappaleen Edenspring pellit ei ole koskaan aikaisemmin kuulostanut yhtä korvaa miellyttävältä, erottuvilta ja hyvin tilaansa haltuunsa ottavilta. On ilahduttavaa huomata aina yhä uudestaan ja uudestaan että vanhatkin klassikot löytävät aina syvempää ulottuvuutta laitteiston päivityksien myötä.

    Ensikuunteluiden jälkeen kokemukset ovat olleet positiiviset. Ainoa mikä tämän soittimen tapauksessa itseäni hieman mietityttää on se, että miltähän tästä seuraava malli mahtaisi kuulostaa tai tämä sama erillisen lisävirtalähteen kanssa. Ehkäpä näitäkin variaatiota jonakin päivänä pääsen vielä testaamaan. Siihen saakka onneksi musiikista nauttimisen matkaa voi taittaa tämän soittimen kanssa ilman että tarvitsee äänenlaatua harmitella.