Aleksin Blogi

  • Leffalauantai: A farewell to Arms (Jäähyväiset aseille)

    Frederic (Gary Cooper) ja Catherine (Helen Hayes)

    Frank Borzagen ohjaama A farewell to Arms joka suomennettuna tunnetaan nimellä Jäähyväiset aseille on vuonna 1932 julkaistu romanttinen draama joka sijoittuu sota-aikaan. Elokuva pohjautuu Ernest Hemingwayn romaaniin. Pääöosissa nähdään Gary Cooper, Helen Hayes, Adolphe Mejou, Mary Philips sekä Jack La Rue.

    Tarina sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaan. Amerikkalainen ambulanssinkuljettaja Frederic (Gary Cooper) kohtaa Italiassa englantilaisen hoitajan Catherinen (Helen Hayes) jonka kanssa hänelle syntyy romanssi. Frederic joutuu kuitenkin pian palaamaan jälleen sota-alueelle ja niinpä hänen ja Catherinen tiet erkanevat vastoin kummankaan tahtoa.

    Rinaldi (Adolphe Menjou) ja Frederic (Gary Cooper)

    Jäähyväiset aseille on omassa lajityypissään suhteellisen tavanomainen elokuva. Siinä on mies ja nainen jotka rakastuvat, siinä on esteitä jotka tulevat romanssin tielle ja siinä on myös tahtoa voittaa eteen tulleet esteet.

    Kuten monissa muissakin näkemissäni vanhoissa elokuvissa myös tässä romanssin ja tunteiden kuvaus tuntuu suhteellisen tasapaksulta. Tunteet eivät välity eivätkä vaikuta aidoilta vaan niitä vaivaa teennäisyyden tuntu. Tämä syö tunnelmaa, sillä hahmoihin ja heidän sielunelämäänsä ei pääse oikein millään tapaa kiinni eikä siten myöskään elokuva pääse koskettamaan emotionaalisesti.

    En tietenkään ole elänyt itse 1930-luvulla joten en osaa sanoa oliko miesten ja naisten kohtaaminen romanttisissa aikeissa aikoinaan todellisuudessa yhtä suoraviivaista ja mutkatonta, mutta nykyisessä länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneen perspektiivistä katsoen näin nopeasti syttyvä kokijalleen merkityksellinen romanssi tuntuu lähinnä kornilta. Uskon tietenkin nopeasti syttyviin romansseihin, ihastumiseen ja melkeinpä ehkä jopa rakastumiseenkin todella nopeasti oikeassa elämässä, mutta tämän elokuvan kohdalla tunteet eivät välity katsojalle saakka niin hyvin että romanssi tuntuisi aidolta.

    Vaikka rakkaustarina jättääkin kaipaamaan syvempää tunnetta on tämä silti kokonaisuutena kaikessa tavanomaisuudessaan mielenkiintoinen elokuva. Sotaa käydään yhteiskunnassa, mutta rakastunut mies ei haluaisi enää olla sodassa vaan on valmis jopa pakenemaan velvoitteitaan jotta saisi viettää aikaa rakkaansa kanssa joka on mielenkiintoinen ja jossain määrin jopa rohkeakin aspekti aikaisemmin vallalla olleeseen asenneilmapiiriin.

    Kaikista puutteeistaan huolimatta on tämä viihdyttävä elokuva.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 5 616 annettuun ääneen”]6,5/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Mufloni CCCCC IPA

    Suomalaisen Panimoravintola Beer Hunter’sin panimon Mufloni CCCCC IPA on 7.0 % vahvuinen IPA. Katkeroita siinä on 88.0 EBU ja kantavierrettä 16.1 °P. Lisää tietoa oluesta löytää Alkon sivuilta (katso täältä)

    Tyyliltään pullo on yksinkertainen mutta toimiva. Tuoksu oluessa on hyvä ja raikas, siitä erottaa tavallisen IPAn tuoksua mutta laimeammalla kirpeydellä varustettuna. Omaan makuuni tuoksu on miellyttävä ja houkutteleva.

    Tuoppiin oluen humauttaa helposti vailla suurempia ihmettelyitä sillä vaahtoavuus on maltillista. Pinnalle kyllä syntyy kaunis vaahto mutta se katoaa pian pois eikä sitä tuopissa pinnalla pitkään kerkeä katselemaan. Väri on ruskeahkoon kallistuvaa punaista.

    Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja lempeä. Maku on erinomainen ja aistikas ja siinä erottuu sitrusta sopivan maltillisessa määrin. Mausta löytää myös havuisuutta ja kokonaisuus on mitä miellyttävin. Erinomainen olut, vaikkakin monille IPA-oluista pitäville mieto sitruksisuus voi olla aavistuksen liian laimeaakin. Omaan makuuni tämä toimi poikkeuksellisen hyvin.

    Musiikkina tämän kanssa menee hyvin tarttuva poppi, mm. Bebe Rexha – Sacrifice tai rauhallisempi fiilistely kuten vaikkapa Madison Beer – Reckless.

  • Videokameran muistikorttien ja videoiden organisointia ja säilyttämistä

    Muistikortteja ja kaksi koteloa

    Muistikorttien käytöstä

    Kuten täältä blogista on voinut joitain kuukausia takaperin lukea olen hankkinut itselleni edullisen Sony CX240 camcorderin (lue täältä) eli videokameran. Videokameralla tuli alkuinnostuksessa kuvattua todella paljon, mutta mikä parasta kameralla tulee yhä vieläkin kuvattua kiitettävän paljon. Yksin ollessa kameralla tulee kuvattua vähemmän kuin alussa, mutta päivittäin kuitenkin vähintään yhden videon kuvailen. Jonkinlaista vlogia siis mutta ainoastaan itselleni päiväkirjamuotoiseen tyyliin.

    Koska videoita tulee kuvattua kohtalaisen paljon on muistikortteja tullut täytettyä jo viisi kappaletta ja kuudennessa muistikortissakin ollaan jo yli 70 % täyttöasteessa. Käytän kamerassa 128 GB muistikortteja ja yhdelle kortille menee 10 h 40 minuuttia asetuksilla joita käytän. Käytännössä muistikortin vaihdan jossain 10 h hujakoilla jos tiedossa on että seuraavana päivän aion kuvata enemmänkin.

    Tapanani on ollut ostaa aina vain uusi muistikortti kun vanha täyttyy ja jättää vanha täysi muistikortti varmuuskopioksi. Tiedän että MicroSD ei ole mikään hyvä varmuuskopiointimedia ja siellä tiedot ei välttämättä vuosia säily, mutta otan aina täydestä muistikortista kopion QNAP TVS-882 NASille (lue täältä) jossa levyt on raidattu siten että jos toinen kovalevyistä hajoaa niin toisella kovalevyllä pitäisi olla kaikki tiedostot vielä ehjänä.

    Muistikortit toimivat itselläni siis vain kaiken varuilta varmuuskopiona siinä toivossa että ne eivät olisi vuoden pari sisällä kokonaan ainakaan hajonneet ja hävittäneet kaikkia niillä olleita videoita omia aikojaan.

    Muistikorttikotelot tulevat tarpeeseen

    Toinen muistikorttikotelo on jo saanut ensimmäisen korttinsa

    Ahkera kuvaaminen ja muistikorttien vaihtaminen uuteen vanhan täyttyessä sen sijaan että sen vain tyhjentäisi uusia videoita varten on vaatinut jonkinlaisen järkevän säilytysmetodin etsimisen muistikorteille. En halua että kortteja pyörii ympäri nurkkia siellä sun täällä vaan haluan että ne ovat nätisti organisoituna.

    Koetin löytää nätimpiäkin vaihtoehtoja jotka olisi mukavammin hyllyihin sijoitettavissa ja jotka pysyisivät kunnolla pystyssä omin avuin, mutta paras mitä Verkkokauppa.comista tai muualta etsiessä löysin oli tämä Gepe Card Safe Basic Onyx -malli. Se ei ehkä ole maailman kaunein korttikotelo, mutta sen sisään mahtuu neljä korttia ja kotelo on tuntumaltaan jämäkkä. Kansi pysyy hyvin kiinni eikä kunnolla sijoitellut kortit irtoile kovin helposti paikoiltaan.

    Tapanani organisoinnissa on nimetä kortit VUOSI-JÄRJESTYSNUMERO logiikalla. Toisin sanoen 2021-00 on ensimmäinen vuonna 2021 kuvaamani kortti, 2021-01 on toinen jne. Tulostan Dymolla kortin SD-adapteriin sitten tuon numeron jotta nopeasti löydän etsimäni mikäli tarvetta on. Toki jos vuosi vaihtuu kesken kortin niin varmaan pitänee merkitä molemmat vuodet teippiin tai ainoastaan se minkä vuoden puolella kortille tallentaminen on aloitettu. Pitää miettiä tätä lähemmin vuoden vaihteen tietämillä jos Herra suo ja elon päiviä riittää ja videokameralla olen innoissani vielä kuvailemassa kaikkea 🙂

    Videoiden organisointi on vielä vaiheessa

    Vaikka fyysisesti muistikortit ovat jo nätisti organisoituna on varsinaisten videoiden sisällön organisoinnissa parantamisen varaa. Tarkoituksena on etsiä tai itse koodata ohjelma jolla saisin helposti skannattua hakemistoittain verkkolevyltä muistikorttien varmuuskopiot ja jonka avulla voin lisätä videoihin tageja. Tagien perusteella sitten olisi tarkoitus voida etsiä aina videoita henkilön tai tapahtumapaikan mukaan jne.

    Macille löysin jo yhden ohjelmiston (en muista enää nimeä) ja sillä aloitin asiaa hoitamaan, mutta jotenkin sen käyttö vielä jäi, ehkä sen takia että olohuoneessa ei ole mäkki kiinni jolloin asian hoitaminen jää pienemmälle huomiolle. Täytynee siis jatkaa etsintöjä ja aloittaa tämä projekti mahdollisimman pian ennen kuin muistikortteja on kymmeniä ja projektin aloittaminen käy aina vain hankalammaksi 🙂

  • Putki TV ja videonauhuri tuli hommattua

    United TV + VCR kombo

    Bongasin tori.fi sivuston kautta mielenkiintoisen löydön, 14″ putkitelevision johon on integroituna VCR eli videonauhuri. Hintaakin vekottimella oli ainoastaan 30 euroa ja videonauhuri oli toiminnassa, joten kävin sitten Hyvinkään suunnalta tuotteen hakemassa.

    Olin joitain päiviä takaperin hankkinut jo videonauhurin, mutta valitettavasti se ei toiminut vaan viskasi aina videon ulos melkein heti sen sisään syötön jälkeen. Koetin tutkailla saisinko laitteen sielunelämästä mitään kiinni, mutta valitettavasti en ymmärtänyt sen toiminnasta sen enempää kuin sika satelliitista joten erillinen videonauhuri jäi käyttämättä.

    Videonauhurin ja putkitelevision yhdistelmä oli kuitenkin mitä mielenkiintoisin löytö, koska tällä pystyn katsomaan suoraan VHS-elokuvat ilman hillitöntä johtosekamelskaa. Eilen katsoinkin Lumikki ja seitsemän kääpiötä eli Disneyn piirrosklassikon vuodelta 1937 ja kuvanlaatu ilahdutti. Äänessä on pientä häiriötä ja mietin että voisin huollossa käyttää jokin päivä tämän vekottimen, mutta kuitenkaan häiriötä ei ollut niin paljoa että laitetta ei voisi käyttää tällaisenaankin. Jossain vaiheessa elokuvan katsomisessa häiriöäänen unohtaa kuitenkin, mutta jos tolkullisella hintaa saisi tämän pienen häiriön korjattua voisi se olla hintansa väärti.

    Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Kuva näytti todellisuudessa paremmalta kuin tämä kännykkäkameralla otettu kuva antaa olettaa (ts. raitoja ja rantuja ei näy elokuvaa katsoessa)

    Tarkoitus on jatkossa kuitenkin metsästää yhä toimivaa VHS-soitinta jossa on ulostulot Scartin kautta tai mahdollisesti komposiittinä ja/tai komponenttina. Ajatuksena on että voisin digitoida vanhoja VHS-filmejä, mutta sitä varten tarvitsisi kuitenkin erillisen soittimen missä on ulostulot mahdollista saada helposti videokaappauslaitteelle. Sitä etsiessä onneksi kuitenkin VHS-elokuvista pääsen nauttimaan tämän television kanssa 🙂

  • Leffalauantai: First Man

    Neil Armstrongin roolissa nähdään Ryan Gosling

    First Man (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu historiallinen draama/biografia. Ohjaajana on ollut Whiplashin ohjauksesta tuttu Damien Chazelle ja pääosarooleissa nähdään Ryan Gosling, Claire Foy, Jason Clarke, Kyle Chandler, Corey Stoll sekä Patrick Fugit.

    Elokuva kertoo pienestä askeleesta ihmiselle mutta suuresta loikasta koko ihmiskunnalle, eli Neil Armstrongin (Ryan Gosling) sekä Buzz Aldrinin (Corey Stoll) matkasta kuun kamaralle 20. heinäkuuta 1969. Juoni kertoo kuitenkin historiaa ja tapahtumia paljon ennen varsinaista Apollo 11:n matkaa pitäen painopisteen Neilissä ja hänen perheensä elämässä.

    Mielenkiintoisena aspektina tarinassa kerrotaan myös aikaisempien projektien onnettomuuksista ja niiden vaatimista kuolonuhreista joka antaa sankaritarinalle merkittävämpää ja puhuttelevampaa tuntua.

    Janet Armstrong (Claire Foy)

    Avaruus ja Apollo 11:n matka kuuhun ovat asioita jotka ainakin jossain määrin itseäni kiehtoi lapsena. Myöhemmin kasvettuani avaruuteen liittyvät kiinnostukset ovat jääneet vähemmälle tai lakanneet kiinnostamasta oikeastaan lainkaan, mutta jollain tapaa tämä elokuva onnistui herättämään jälleen lapsenomaisen mielenkiinnon kuulentoa kohtaan ainakin jossain määrin joka on kiitettävä saavutus.

    Vaikka elokuvan suurin huipentuma onkin kuun kamaralle astuminen on silti tapa miten koko tarina on rakennettu kiinnostava alusta loppuun saakka. Tapa miten Neilin perhe-elämää kuvataan, hänen, lapsiensa sekä vaimonsa välejä ja myöskin kaikkia niitä ympärillä tapahtuvia kollegoiden menehtymisiä on onnistunutta. Pidin siitä että elokuvassa myös sivuttiin edes pinnallisesti yhteiskunnallisia jännitteitä asian tiimoilta, sillä avaruuslennot eivät ilmeisestikään olleet kovin edullisia ja verorahojen sijoittaminen kenties jopa suurudenhulluunkin päämäärään on omiaan aiheuttamaan turhautumista ja mielenosoituksia vähempiosaisten keskuudessa.

    Ohjaus oli mielenkiintoista ja erottui edukseen. Pidin tavasta kuinka lähikuvia käytettiin sekä siitä kuinka paikoitellen epäselvällä ja nopealla tyylillä kuvattiin onnistuneesti henkilöiden tunnelmaa vaarallisissa tilanteissa. Kuten pidempään arvosteluitani täältä blogista lukeneet tietävät en tavallisesti perusta juuri lainkaan epäselvästä ohjaustyylistä missä käytetään nopeita leikkauksia, mutta tässä elokuvassa tämä oli omaan makuuni todella hyvin käytetty tyylikeino sillä se kiteytti hyvin tilanteen tunnetta ja tunnelmaa toisin kuin useissa muissa elokuvissa joissa usein tuntuu että tyylikeinoa on käytetty vain huonona leikkaustyylinä kun ei olla muuten saatu haluttua tunnelmaa. Tämä tietenkin on henkilökohtainen mielipide eikä mikään fakta, mutta tämä varmaankin jokaiselle elokuva-arvostelua lukevalle on itsestäänselvyys.

    Kokonaisuutena First man on erinomainen elokuva. Se on tyylikäs ja puhutteleva elokuva joka kertoo maailmanlaajuisesti merkittävän sankaritarinan syväluotaavasti ilman että se missään vaiheessa käy aliarvioimaan katsojaansa. Se ei sorru asioiden ja henkilöiden välisen dynamiikan vääntämiseen rautalangasta katsojalleen vaan se hyvän näyttelytyön ansiosta näyttää kaiken tarpeellisen katsojan ymmärtämällä tavalla jättäen tilaa asioiden ymmärtämiselle.

    Elokuva päätyi myös Suosituksia-sivulle.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 177 845 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])