Eilen illalla kävimme kaverini kanssa hakemassa skootterini toisen kaverini luota missä se oli odottanut noutajaansa siitä saakka kun kaverini kävi skootterin poimimassa turvaan kaatumisen jälkeen (lue täältä).
Onnettomuus sattui aivan maaliskuun viime metreillä joten kolmisen kuukautta kerkesi aikaa vierähtämään ennen kuin sain skootterin hoidettua takaisin kotiin. Myönnettäköön että suurimpana osana tuota kolmea kuukautta ei onneksi skootteroimaan tehnyt edes mieli; ensin jalan toipumisessa siihen kuntoon että sillä ei jännittänyt edes kävellä tavallisesti meni muutamia viikoja ja sen jälkeen säät olivat suurimman osan ajasta joko sen verran kylmiä, koleita tai sateisia että pihalle ei liian usein tehnyt mieli lähteä pilkistämään muutenkaan.
Jalka on toipunut jo enimmäkseen eikä sillä kävelyä tarvitse tavallisesti jännittää, mutta vielä polvellaan olo tuntuu epämukavalta ja jalan toinen puoli polven kohdalta (niveltaive vai mikä se on?) on vielä sellainen että kyykkäillessä tai muutoin rasittaessa huomaa vielä että jälkimaininkeja kaatumisesta on havaittavissa. Mene tiedä onko seurausta kaatumisesta vai kerkesikö sen jälkeen jalalle jotenkin saada hankittua vähemmän hyvän askelluksen josta sitten kipeytyi tuolla tapaa. Oli miten oli, pääosin siis kaikki jo hyvin.
Viime viikolla alkoi olemaan jo sen verran mainioita kelejä useampana iltana töidenkin jälkeen että skootterin nouto alkoi houkuttelemaan. Muutamana päivänä oli jo mielessä että lähden sen töiden jälkeen noutamaan, mutta joskus työpäivä ja sen jälkeiset päikkärit venähtivät niin pitkäksi tai oli muutoin vain väsynyt päivän jälkeen että ei jaksanut lähteä hakemaan.
Kyselin sapattina seurakuntaveljeltä josko hänen onnistuisi viskata minut skootteria hakemaan ja hän ehdotti että voidaan tuoda se skootteri vaikka mun parkkipaikallekin pakulla. Se sopi hyvin joten eilen illalla haimme skootterin ja viskasimme sen parkkipaikalleni.
Jatkoimme siitä hänen ja muiden hänen kanssaan asuvien luo ja katsoimme Suomen jääkiekko-ottelun (toisesta erästä eteenpäin kerkesin itse näkemään) jonka jälkeen hän vielä viskasi minut kotiin. Kotona olin joskus puolen kahdentoista maissa. Kävin hakemassa sisältä kypärän, repun ja toisenlaisen lompakon ja lähdin baanalle katsomaan miltä Piaggio tuntuu muutaman kuukauden jälkeen. Ja ai että, hyvältähän se tuntui!
Ajoin Ilolan ABC:tä kohden, mutta hieman yli kahdentoista maissa vasta olin siellä joten ABC:n Alepa oli mennyt juuri kiinni. Suuntasin samantien keulan kohden Ruskeasannan Shelliä ja skootteri kulki iloisesti kuin turisti alennusmyynnissä. Shelliltä sain kauramaitoa ostettua ja sen jälkeen palasin takaisin kotiin. Kotiinpaluu tosin tuli tehtyä ylimääräisiä reittejä ajellen kun ajaminen vain tuntui niin hauskalta. Kävin samalla pärräilemässä lähialueilla vielä muutamia kilometrejä ylimääräistä ihan vain ajamisen ilosta.
Kilometrejä mittariin tuli 15 joten ihan mukavan pituinen ensilenkki kaatumisen jälkeen tuli ajettua. Hieman se alussa jännitti lähteä baanalle ja tuli toki tavallista varovaisemmin ajettua sen vuoksi että huomaa jos skootterissa jotain hämminkiä olisi esim. ohjauksessa tai jarruissa, mutta pääsääntöisesti vauhtia oli sen maksimin mitä skootterilla saa työntää rajoitusten salliessa maksiminopeutta kulkemisen.
Tästä on hyvä jatkaa kohden skootterikesää!
