Kokeilussa: QNAP TS-451A-4G

QNAP TS-451A-4G on monipuolinen verkkolevyasema

Huom! Teksti käsittelee ensisijaisesti tuotetta valokuvaamista harrastavan näkökulmasta eikä se paneudu laitteen monipuolisiin ominaisuuksiin. Laajempia arvioita tuoteesta löytyy muualta internetin syövereistä.

Jo jonkin aikaa olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja valokuvien säilömiseen koneella ja miettinyt erilaisia workflowta mikä toimisi mahdollisimman sujuvasti omassa käyttötarkoituksessani. Käytössäni on useampia eri kameroita ja niillä otettavat valokuvat vievät kiitettävän paljon levytilaa sillä kuvaan aina RAW-muotoisia valokuvia sikäli mikäli kamera sen option itselleni suo.

Valokuvia on kertynyt vuodesta 2004 saakka ja tilaa ne vievät tätä kirjoittaessa yhteensä hieman alle puoli teratavua. Tämä on todella vähän jos katsoo kuinka monta vuotta olen valokuvailua harrastanut ja kuvia talteen ottanut, mutta suunta on selkeästi kasvamaan päin. Uudemmat kamerarungot tekevät kuvia jotka vievät levyltä tilaa kiitettävät määrät ja pelkästään vuoden 2018 valokuvat vievät hieman alle 110 gigatavua. Tämäkään ei ole vielä paljoa mutta kun ottaa huomioon sen että ensisijaisesti kuvankäsittelyssä käyttämäni tietokoneen kiintolevy on teratavun verran ja siihen tarvitsee säilöä kaikkea muutakin kuin vain vanhoja kuvia alkoi levytilaa olemaan enää n. 30 gigaa jäljellä.

Koska on parempi toimia etukäteen eikä vasta siinä vaiheessa kun levytila loppuu kävin Verkkokaupassa pyöriessäni ostamassa QNAPin TS-451A-4G NAS-levyjärjestelmän. Varsinaisesti en tätä sinne mennyt ostamaan mutta koska Outletista tuote irtosi 199,00 euron hinnalla normaalin alkuperäisen 547,90 eur hintaan ei kovin kauaa tarvinnut jäädä miettimään josko laitteen matkaan ottaisin vaiko en.

QNAP tarjoaa monipuoliset liitännät

QNAPissa ei ole mukana lainkaan kiintolevyjä joten kovalevyt on oltava omasta takaa. Levypaikkoja on neljä ja sen saa RAIDaamaan monella eri moodilla. Itse ostin kaksi kappaletta 2 TB levyjä ja laitoin niihin RAID 1:n eli suomeksi selitettynä jos toinen kovalevyistä leviää pitäisi ainakin teoriassa toisessa kovalevyssä olla identtiset datat tallella. Tämä toimii fyysisen vian varalta jonkinlaisena varmuuskopiona mutta ei tietenkään varsinaisena varmuuskopiona – jos menen räpeltäessäni poistamaan vääriä tiedostoja kovalevyltä katoavat ne tietenkin myös tältä kakkoslevyltä. Tämä on hyvä muistaa kun RAIDia ajattelee ainoaksi varmuuskopiokseen sillä se ei suojaa käyttäjää omilta virheiltään vaan ainoastaan levyrikoilta ja vastaavilta.

Laite tarjoaa omaan käyttööni ominaisuuksia paljon enemmän kuin mitä tarvitsen enkä ole vielä jaksanut kovin paljoa perehtyä mitä kaikkea laitteesta löytyy. Kuitenkin se tärkein itselleni löytyy eli verkkolevy johon saan nakattua niin isot levyt kuin haluan ja saan sen peilattua toiselle levylle varmuuskopioita varten. Siinä käytössä laite on tehnyt juuri sen mitä sen pitääkin. Käyttöönotto oli helppo, asema toimii niin Windowsin kuin MacOS:n kautta ja siinä on gigabtin ethernet-liitäntöjä kaksin kappalein. Itselläni on vain toinen liitännöistä kiinni enkä ole jaksanut tutkia mitä etuja toisen Ethernetin kytkemisellä saisin. Ehkä perehdyn tähän joskus tarkemmin.

Limput sisään

Pääasialliseksi käyttötarkoitukseksi olen visioinut siis valokuvien varmuuskopioinnin. Olen koettanut etsiä aikaisemmin myös erilaisia ratkaisuita ja hetken aikaa käytin Google Photos -palvelua mutta sen kanssa ongelmalliseksi tulee omassa käytössäni järjetön datamäärä. Ilmaista levytilaa saa 15 GB joka riittää useaksi kuukaudeksi omalla kuvaustahdillani mutta pian olisi jo pitänyt ostaa lisälevytilaa RAW-kuvien säilömiseen. Vaihtoehtona olisi tietenkin myös se että pistäisin Google Photosiin pelkät JPG-kuvat ja jättäisin pitämättä RAW-kuvat tallessa, mutta en näe siinä juurikaan suuremmin pointtia. Mieluummin pidän RAW-kuvat arkistokappaleina tallessa kuin hävitän niitä vain siksi että en viitsi maksaa paremmasta ratkaisusta.

Vaikka isojen kuvamäärien käsittely RAW-kuvista on tietokoneella yhä helpointa ja nopeinta, käytän myös iPad Pro -tablettia kuvankäsittelyyn. Ajatuksena on pitää workflow reissuissa ollessa sellaisena että siirrän kuvat järjestelmäkameran muistikortilta iPadille ja siitä synkkaan RAW-kuvat Google Photosiin. Kun sitten reissun jälkeen olen taas kotona voin ladata uudet RAW-kuvat Google Photosista iMacille josta sitten Lightroomin kautta siirrän kuvat tälle QNAPille. Tämän jälkeen voin poistaa kuvat Googlen kuvapalvelusta joten 15 GB levytilarajoitus ei pääse tulemaan ongelmalliseksi kun siellä säilöö ainoastaan uusimmat kuvat joita ei vielä ole siirtänyt talteen muualle. Tietenkin iPad Prolla on aikomus jatkossakin blogipostauksia kirjoitella reissuissa ollessa ja samalla käsitellä RAW-kuvista blogipostaukseen sopivat kuvat valmiiksi, mutta pidempää säilytysratkaisua miettiessä on QNAP yksi osa kokonaisuutta.

Kovalevyt on helppo sijoittaa NASiin

Ensituntumat laiteesta harrastelijavalokuvaajan näkökulmasta katsoen ovat hyvät. Laite toimii hyvin verkon yli käytettäessä ja Lightroomista olen siirtänyt kaikki valokuvani pois Macin kiintolevyltä suoraan QNAPiin jättäen ainoastaan Lightroomin kirjastotiedoston omalle koneelle. Generoin myös kuvia importoidessa 1:1 kokoiset Preview-kuvat sekä Smart Previewit joten vaikka sammuttaisin NASin tai verkko-ongelmia tulisi voin hoitaa tärkeimmät kuvankäsittelyoperaatiot siitäkin huolimatta.

Hinta-laatu tuoteessa on varsin kohdallaan ja potentiaalia NASissa löytyy vaikka mihin muuhunkin. Täytynee jatkossa koettaa mitä kaikkea laitteella pystyy tämän peruskäyttönsä lisäksi tekemään, mutta ensituntumat antavat uskoa että laitteesta on iloa pidemmäksikin aikaa ellei negatiivisia ihmeitä tapahdu.

Kokeilussa: Black Rapid Street Breathe -olkahihna

Black Rapid Street Breathe -olkahihna

Viime viikon tiistaina kävin Rajala Camerassa etsimässä josko löytäisin sieltä olkahihnaa uuteen kameraani. Kuten aina myös tämän kameran mukana tuli olkahihna ja perinteiseen tuttuun tapaan myös se oli aivan yhtä hirveä kuin aina kaikissa muissakin kameroissa on vakiona mukana tullut.

Kameran mukana tuleva olkahihna ajaa asiansa mikäli kameraa ei paljoa kuljeta mukanaan mutta vähänkään enemmän jos kuvailee ja haluaa kameraa kuljettaa edes kutakuinkin tolkullisesti käyttövalmiissa kunnossa niin isoimpana ongelmana tulee olkahihnan lyhyys. En tajua minkälaisille hobiteille vakiohihnat suunnitellaan sillä jos kameraa aikoo kantaa mukanaan ns. oikeaoppisesti on vakiohihna yleensä todella korkealla lähes kiinni kainalossa, ainakin mikäli päällä on yhtään paksumpi huppari.

Koska vakiohihna on tarpeettoman lyhyt se johtaa yleensä siihen että kameraa kantaa niskassaan ja saa mukavan hartiajumin tai vaihtoehtoisesti kuvia tulee otettua merkittävästi vähemmän sillä vaivannäkö ottaa kamera kuvausvalmiuteen on tarpeettoman suuri ja jää useammin tekemättä.

Kiinnitysruuvi pyöritetään kameran pohjaan

Onneksi hyvin varustelluissa kameraliikkeissä erilaisia olkahihnoja myydään ja löysin sieltä myyjän avustuksella suoraan sopivan hihnan. Valinnaksi päätyi kamerahihnojen valmistajana tunnetun Black Rapidin Street Breathe. Heti liikkeessä hihnaa kokeillessa olin samantien myyty. Pituutta hihnassa on omaan pituuteeni nähden tarpeeksi (olen n. 172 cm pituinen) ja normaalissa ulkovaatetuksessa kameran saa kyljen korkeudelle siten että se on siitä nopea ottaa kouraan ja alkaa kuvailemaan.

Hihna on tuntunut helppoutensa lisäksi myös jämäkältä käyttää eikä siitä ole löytänyt juurikaan valittamisen aihetta. Ainoa mikä välillä vähän on tympäisevää on tietenkin se että mikäli hihnan jättää paikalleen kameraan ja kameran laittaa pöydälle on kamera kohossa ja vinossa sillä kiinnitysruuvi on aina kiinni kameran pohjassa. Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään iso haitta, lähinnä esteettisesti itseä häiritsee että kamera ei ole pöydällä suorassa vaan vinossa ja kylki ilmassa. Toki pohjaruuvin saa irroitettua kohtalaisen nopeasti ja kiinnitettyä takaisin joten tämäkään ei ole ongelma mikäli ei itse välttämättä halua itselleen siitä ongelmaa tehdä.

Hihnassa on myös jonkinmoinen klipsi jolla hihnan saa nopeasti ympäriltään irti ja paikalleen mikäli pään yli ei jostain syystä hihnaa halua kiskaista. Itse olen kuitenkin aina pistänyt kameran ja hihnan pään yli nostamalla paikalleen joten en ole tästä ominaisuudesta mitään iloa itselleni saanut. Samoin kiinnityslenkki joka tulee kameran pohjaan tulevaan ruuviin on sellainen että sen irroittaminen on isompi työ kuin koko pohjaruuvin ja sen myötä koko hihnan irroittaminen joten sekin on jäänyt käyttämttömäksi ominaisuudeksi omassa käytössäni.

Hihnassa on myös kiinnitysklipsi joka itselleni on ollut turha ominaisuus

Yleistuntumat hihnasta tavallisilla kuvausreissuilla on olleet positiiviset. Se on merkittävästi parempi kuin vakiohihna, sen kanssa kameran saa säädettyä mukavalle kuljetuskorkeudelle siten että kameralla on nopeaa ja mutkatonta ottaa kuvia ilman että hihnan kanssa joutuu päästelemään ärräpäitä ja oikeaoppisen kameran kuljetusmahdollisuuden myötä kameran paino ei tunnu niin raskaalta kuin jos kameraa tulisi kannettua kaulan varassa.

Mikäli etsinnässä on hyvä hihna, on tämä vaikuttanut varsin pätevältä ja järkevähintaiselta hihnalta. Rajalassa normaali hinta tälle on tätä kirjoittaessa 79,00 eur ja omani sain hieman edullisemmin sillä kyseessä oli viimeine kappale ja myymälän esittelytuote. Täydellä hintaa ostaessakaan ei tässä olisi ollut mitään valittamista joten suosittelen tätä ainakin testaamaan.

Ol kerran Pien olutkauppa sivukadulla…

Pien myy pienpanimoiden oluita

Alkuviikosta pyöriessäni kaupungilla töiden jälkeen satuin kulkemaan Pien-nimeä kantavan liikkeen ohitse ja innostuin samalla pyörähtämään katsomaan minkälainen putiikki mahtaa olla kyseessä. Tiesin kyllä että kyseessä on pienpanimoiden oluita myyvä liikke sillä tuttavani oli tätä suositellut jo jonkin aikaa sitten, mutta koskaan aikaisemmin en ollut saanut aikaiseksi käydä kyseisessä liikkeessä koska normaalisti en kuljeksi Ateneumin takana menevällä kujalla. Kiitos kameran mukana kuljettamisen tällä kertaa satuin täällä liikkumaan joten samalla reissulla oli hyvä käydä tutkailemassa liikettä.

Fyysiseltä kooltaan Pien on kohtalaisen pienikokoinen mutta silti varsin hyvät valikoimat omaava olutliike. Kuten yleensä tiettyyn kohtalaisen kapeaan markkinasegmenttiin panostavissa yrityksissä niin myös täälläkin oli asiantuntevuutta ja hyvää palvelua. Myyjä osasi kertoa hyvin monipuolisesti tuotteista joista kyselin joten mikäli aikoo pienpanimoiden oluita kokeilla kannattaa Helsingissä liikkuessä käydä paikan päällä pistäytymässä.

Oluita löytyy moneen lähtöön

Ateneuminkujan lisäksi Pienellä on verkkosivujensa mukaan myymälä myös Espoossa Isossa omenassa joten jos joskus sinne päin suuntaan täytynee käydä katsastamassa myös siellä minkälainen putiikki on kyseessä. Firman nettisivuilta löytää lisätietoja osoitteessa https://www.pien.fi/.

Leffalauantai: Pompeii

Pääosaroolissa nähdään Kit Harington

Pompeii (IMDB) on vuonna 2014 julkaistu toiminnallinen seikkailu/draamaelokuva jonka on ohjannut Paul W.S. Anderson joka on toiminut ohjaajana myös mm. Mortal Kombatissa sekä useammassakin Resident Evil -elokuvassa. Pääosaroolissa nähdään Game of Thronesista Jon Snowina tunnetuksi tullut Kit Harington sekä mm. A Series of Unfortunate Eventsissä Violettina nähty Emily Browning.

Tarinallisesti Pompeii kertoo gladiaattoriorjaksi päätyneen keltin tarinaa. Elokuvan alussa näytetään kuinka roomalaiset tulevat ja teurastavat Milon (Kit Harington) kotikylässä väkeä ja hän on ainoa joka jää jäljelle elävien kirjoihin. Vaikka Milo on tapahtumahetkellä vielä lapsi ei hän silti unohda keitä julmat teurastajat ovat olleet ja myöhemmin elämän tiet risteävät uudemman kerran.

Jotta tarina ei jäisi ennalta-arvattavaksi kostotarinaksi on mukaan saatu vähintään yhtä ennalta-arvattavaa ja kliseisen päälleliimatun tuntuista rakkaustarinaa sillä jo ennen ensimmäistä kymmentä minuuttia Milon tiet on kohdannut paremmissa piireissä elämäänsä eläneen Cassian josta katsoja osaa jo vetää päätelmät kuinka näiden kahden tiet tulevat kohtaamaan toisenkin kerran.

Emily Browning (vasemmalla)

Matkan varrella mukaan juonikuvioon saadaan ujutettua myös gladiaattori jonka kanssa Milon on tarkoitus tulla tappelemaan ja tappamalla Milo ansaita oma vapautensa. Milo ei alussa innostu tekemään tuttavuutta naiivista idealismistaan kärsivän sellikaverinsa kanssa mutta elokuvan edetessä yhteistä juttua alkaa löytymään ja elämän realiteetit alkavat aukeamaan myös tälle sellikaverille kun lupaus vapaudesta kääntyy kaukaiseksi unelmaksi.

Elokuvan juonesta en hirveämmin voi antaa kiitosta sillä se on juuri niin puuduttavan kliseinen kuin miltä se kertomanani kuulostaa. Elokuvan juonen päätapahtumat on arvannut jo ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä ja ainoastaan pientä yllättävää eroa omaan veikkaukseeni nähden elokuvan lopussa kaikki menee juuri niin kuin jo heti alussa oli helppoa arvata.

Tästä huolimatta elokuva ei ole täysi susi sillä sen ohjauksellinen ja leikkauksellinen puoli on perushyvää Hollywood-tasoa. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ole, mutta tarpeeksi paljon kun on nähnyt täysin toimimattomilla ratkaisuilla tehtyjä elokuvia alkaa arvostamaan sitä että edes tällaiset perusasiat toimivat.

Erikoistehosteet olivat näyttävät mutta hieman yliampuvat

Kamerakulmien käyttö oli tuttua, turvallista ja lajityypilleen ominaista ilman suuria ihmeitä. Nopeat kohtaukset hoidettiin nopeilla leikkauksilla kuten yleensä nykyään on tapana, välillä tarinan tapahtumapaikkoja näytettiin etäisesti yläilmoista lyhyellä välivideolla josta katsoja pystyy hahmottamaan tapahtumapaikan tai sen muutoksen ja muita tavallisia hyväksi havaittuja ohjauksellisia ratkaisuita nähdään toimivalla toteutuksella.

Elokuva on visuaalisesti näyttävä ja sen erikoistehosteet ovat hienot mutta valitettavasti ne alkavat loppua kohden tuntumaan tarpeettoman yliampuvilta ja itseistarkoituksellisilta syöden hieman elokuvan kokonaistunnelmaa. Erikoisefektien eeppisyydestä olisi voinut kuvitella katsovansa enemmänkin sci-fi-elokuvaa kuin toiminnallista draamaa.

Kaikista puutteistaan huolimatta Pompeii on katsomiskelpoinen aivot nollille -raina vailla suurempia yllätyksiä.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,5/10)

Perjantaipullo: Rock Paper Scissors IPA

Rock Paper Scissorsin väri on kaunis

Rock Paper Scissors on suomalaisen RPS-panimon Indian Pale Ale eli IPA ja sitä myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Alkoholitilavuus kaupassa myytävällä versiolla oli 5.4 %.

Pullon aukaistua löytää perinteisen IPA-tyylisen tuoksun, raikkaan ja hedelmäisen aromin mikä säilyy tuoppiin kaadettunakin oluen seurana. Vaahtoavaisuus on varsin maltillinen ja suurin vaahto menee pois kohtalaisen pian joten tuoppiin kaataminen sujuu suhteellisen normaalilla tuoppiinkaatotahdilla eikä paljoa tarvitse jäädä odottelemaan lasin täyttämistä vaahdon vuoksi.

Maun puolesta vaahto on tuttuun tapaan varsin kirpeää eikä sellaista että sitä mielellään paljoa maistelee isompia määriä. Väri oli tässä oluessa omaan makuuni tavallista miellyttävämpi.

Maku oluessa on kohtalaisen kirpeä ja pistävä josta erottaa greippimäisen olemuksen. Harmillisesti jälkimaku ei ollut omaan makuaistiini mieluisin, vaikkakaan ei toki huonokaan. Jälkimaku on kohtalaisen vahva.

Suutuntuma on kokonaisuutena kuitenkin kepeä ja miellyttävä. Varsin juomakelpoinen olut mutta ei itselleni nouse suosikkeihin vahvan jälkimakunsa vuoksi.

Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Katy Perry – E.T. sekä Rihanna – S & M.