Espoolaisen Fat Lizardin panimon Lake Bodom Lager on 5,0 % vahvuinen lager jonka IBU-arvo on 25. Panimon kuvauksen mukaan olut on tehty yhdessä espoolainen metallisuuruuden Children of Bodomin kanssa. Olutta myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää Fat Lizardin omilta kotisivuilta (katso täältä).
Panimon oluisiin perehtyneille on Lake Bodomin tölkki panimon ilmeelle tuttua tavaraa joka ainakin itselleni menee kategoriaan yksinkertainen mutta toimiva.
Tölkin aukaistua ensimmäisestä tuoksusta syntyi jostakin syystä mielikuva simasta, mutta tuoppiin kaatamisen jälkeen tuoksun marjaisa vivahde pääsee esiin. Vaahtoavuus on maltillista ja aika vaivattomalla kädellä tölkin voi tuoppiinsa tyhjentää, sillä pinnalle muodostuva vaahto katoaa nopeaa tahtia pois. Tuopissa kaunis tumman punertava sävy pääsee hyvin esiin.
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja aavistuksen pistävä mutta ei missään nimessä häiritsevä. Mausta löytää maltaisuuden seasta hyvin marjaisuutta ja pihkaisuutta. Kokonaisuutena miellyttävän makuinen olut.
Koska kyseessä on Bodomin kanssa tehty olut on sanomattakin selvää että musiikiksi tämän kanssa laitetaan pyörimään Children of Bodomia. Kappalevalintoina Downfall tai Everytime I die.
Kuinka Children of Bodom toimi suunnannäyttäjänä metallimusiikin synkälle polulle
Tämän oluen maistelun myötä onkin samalla oiva hetki rustailla hieman juttua allekirjoittaneen metallimusiikkimieltymyksestä ja kuinka se aikoinaan edes alkoi.
Kuten moni tuttavani tietää on metallimusiikki genre josta yleisesti ottaen pidän paljon ja sen moniin alagenreihin mahtuukin toinen toistaan erinomaisempia artisteja. Joskus aivan nuorempana metallimusiikki kuului kuitenkin niihin lajityyppeihin joista en pitänyt lainkaan, mutta vähitellen olin jo muistaakseni alkanut pitämään ihan toimivana kepeitä metallibändejä kuten Stratovariusta ja Sonata Arcticaa. Silti vähänkään raskaampaan suuntaan kallellaan oleva metalli ei iskenyt enkä sitä halunnut kuunnella lainkaan (koska sen aikakauden yhteiskunnan moraalihysterian ilmapiirissä kasvaneena kaikki sellainen oli suoraan paholaisesta, kuinkas muuten).
Children of Bodom toimi kuitenkin allekirjoittaneen elämän polulla vahingossa suunnannäyttäjänä synkän metallimusiikin viitoittamalle pimeälle tielle (dramatisoidusti 😉 ). Elettiin jotain 2000-luvun ensimmäisiä vuosia, olisiko ollut ehkä 2000 tai 2001. Niihin aikoihin vielä uusiin artisteihin tuli usein tutustuttua kavereiden kautta eikä mistään Spotifyistä ja muista nykyajan hupatuksista vielä ollut tietoakaan.
Skedepunkkia kuunnellut kaverini oli hankkinut Hatebreed-nimisen jenkkiläisen metalcore-bändin kappaleita Internetin ihmemaasta ja ne sitä kautta omaankin kuunteluuni tuli kaiken muun mukana. Mikään artistin kappaleista ei oikein uponnut itselleni ennen kuin törmäsin aivan erilaiseen kappaleeseen joka kolahti samantien. Kyseessä saattoi oli kappale Bed of Razors joka tietenkin kuuluu espoolaisen Children of Bodomin letkeiden metallirallien kavalkaadiin, mutta mistäpä maalaispoika tuota olisi vielä siinä vaiheessa osannut tietää.
Koulussa seuraavana päivänä tai seuraavina lähipäivinä innostuneena tätä kappaletta kaverilleni soitatin että ootko kuullut tällaisesta bändistä kuin Hatebreed? Eipä ollut kuullut. Soitatin tuota kappaletta hänelle ja hän tunnisti että tämähän on Bodomia eikä mitään Hatebreediä. Olin että oikeastikko?! Kaveri oli että juu kyllä, kappale joka löytyy Hatebreeder-levyltä.
Tämän tiedon saattelemana ja maailmankuvan avartuneena kaverilta tuli hankittua Children of Bodomin kappaleita lisääkin kuunteluun ja taisi niistä useampikin itselleni kolahtaa. Pian musiikkimaailmaani astui mukaan myös kotimaisen Norther-yhtyeen täyttä timanttia oleva lätty Dreams of Endless War. Ei tainnut mennä kauaakaan kun mukaan kuvioihin tarttui jo Dark Tranquillity, Sentenced ja monia muita metallibändejä ja siitä se vähitellen tukkakin jo alkoi pitenemään ja vaatteet mustenemaan 😀
